Suomen perustulokokeilu herättää laajaa kiinnostusta maailmalla


Kela on vastannut tammikuussa satoihin ulkomaisiin yhteydenottoihin, jotka koskevat Suomen perustulokokeilua.

Kelan hoitama sosiaaliturva on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Muualla maailmassa Suomen sosiaaliturvasta tunnetaan etenkin ainutlaatuinen äitiyspakkaus. Nyt Suomessa on käynnissä perustulokokeilu. Kyseessä uudenlainen sosiaalinen innovaatio, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ympäri maailmaa.

– Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä äitiyspakkaus on kirkastanut Suomi-kuvaa jo vuosien ajan. Perustulokokeilu on nyt kuitenkin kirimässä kiinnostavuudessaan jopa sen ohi, Kelan lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen kertoo.

Suomessa vuoden alussa alkaneeseen perustulokokeiluun osallistuu 2 000 25−58-vuotiasta henkilöä, joille maksetaan 2 vuoden ajan perustuloa 560 e/kk. Kela vastaa kokeilun toteuttamisesta.   

Suomen perustulokokeilu on herättänyt poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä mielenkiintoa. Kelaan on oltu yhteydessä muun muassa Yhdysvalloista, Kanadasta, Koreasta ja Japanista sekä eri puolilta Eurooppaa. Perustulokokeilu on esillä muun muassa CNN:n, The Guardianin, Fox Newsin, The New York Timesin ja The Washington Postin uutisissa.

Erityisesti kysymyksiä on tullut siitä, miten Suomen kokeilu käytännössä toimii, miten kokeiluun osallistuvat 2 000 henkilöä on valittu ja onko Suomi ottamassa perustulon kokeilun jälkeen käyttöön.

Lisätietoja: