Yhteystiedot
Työntekijälle
Kun olet työssä, päivärahasi määräytyy yleensä edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettujen työtulojen perusteella, ei siis tämänhetkisten työtulojen mukaan.
Esimerkiksi 31.12.2012 alkava päiväraha lasketaan vuoden 2010 vahvistetun verotuksen mukaan. 1.1.2013 alkava päiväraha taas vuoden 2011 vahvistetun verotuksen mukaan.
Päivärahaa laskettaessa työtulosta vähennetään tulon hankkimisesta aiheutuneet kustannukset, kuten:
- asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset
- ay- ja työttömyyskassan jäsenmaksut
- työntekijän työeläkemaksua ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua vastaava vähennys
- tulonhankkimisvähennys ja muut mahdolliset tulonhankkimiskulut.
Päiväraha yleensä palkkaa pienempi
Päiväraha ei ole yhtä suuri kuin palkkasi. Vanhempainpäiväraha on suuruudeltaan yleensä noin 70 % tuloistasi. Prosenttiosuus riippuu kuitenkin tulojesi märästä.
Lisäksi päivärahoihin maksetaan korotuksia. Korotukset koskevat ainoastaan niitä, joiden vanhempainpäivärahat maksetaan työtulojen perusteella.
- Äitiysrahaa maksetaan korotettuna ensimmäisiltä 56 arkipäivältä niin, että se on enintään 90 % palkasta.
- Vanhempainraha maksetaan korotettuna ensimmäisen 30 arkipäivän ajalta niin, että se on enintään 75 % palkasta. Korotus tulee sekä isälle että äidille, jos molemmat ovat vanhempainvapaalla.
- Jos vuositulot ovat yli 54 552 euroa, korotusprosentti on ylittävältä osalta 32,5 %
Esimerkkejä työntekijän vanhempainpäivärahojen määrästä 2013
| Vuosityötulot euroa vuodessa (Bruttotulot, joista on tehty vähennykset) | Vanhempainpäiväraha euroa/arkipvennen ennakonpidätystä |
|---|---|
| 0–10 189 | 23,77 |
| 13 000 | 30,33 |
| 15 500 | 36,17 |
| 20 500 | 47,83 |
| 30 000 | 70,00 |
| 40 000 | 88,79 |
| 50 000 | 102,12 |
| 60 000 | 112,73 |
Jos tulosi ovat kasvaneet vähintään 20 %
Jos tulosi ovat kasvaneet vähintään 20 %, päivärahasi voidaan laskea päivärahakautta edeltävien 6 kuukauden työtulojen mukaan. Tällöin tulojen on pitänyt kasvaa vähintään 20 % verotuksessa vahvistettuihin, palkkakertoimella korotettuihin työtuloihin verrattuna. Näet asiointipalvelusta, paljonko tulojesi tulee olla, jotta voit käyttää 6 kuukauden tuloja. Tieto näkyy päivärahan hakemuksessa.
6 kk:n tuloiksi lasketaan jatkuvat ja säännölliset tulot. Vuositulo lasketaan kertomalla 6 kuukauden tulo kahdella. Jatkuvia tuloja ovat palkan lisäksi mm. vuosittain maksettavat korvaukset esim. lomarahat. Jatkuviin tuloihin ei lasketa mukaan kertaluontoisia tai satunnaisesti maksettavia korvauksia.
Työnantajasi voi ilmoittaa 6 kuukauden tulosi verkossa tai lomakkeella Y17 Ilmoitus työnantajan maksamasta palkasta. Voit itse selvittää hakemuksessasi työmatkakustannukset ja ay- tai työttömyysvakuutusmaksut.
Lyhyet työsuhteet tai tulojen vaihtelut
Työtulosi voidaan arvioida myös 6:ta kuukautta lyhyemmältä ajalta, jos sinulla on ollut tuloja ammatinvaihtumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi vain osalta 6 kuukauden aikaa. Jos sinulla ei ole ollut tuloja koko edeltävältä 6 kuukauden ajalta sairauden, työttömyyden tai muun vastaavan syyn vuoksi, voit esittää tulot niiltä ajanjaksoilta, joina olet työskennellyt. Voit esittää työtulot kuitenkin vain päivärahakauden alkamisvuodelta ja sitä edeltäneeltä kalenterivuodelta yhteensä enintään 6 kuukauden ajalta.
Jos olet viimeisen vuoden aikana tehnyt pätkätöitä ja ollut niiden välissä työttömänä työnhakijana, voidaan vanhempainpäivärahasi laskea myös pätkätöistä ansaittujen vähintään kuukauden tulojen perusteella. Päivärahasi voidaan laskea vähintään kuukauden työtulojen perusteella, jos olet aloittanut uuden työn tai palannut juuri työhösi niin, että työsi olisi jatkunut vähintään 6 kuukautta, ellei uusi päivärahakausi olisi alkanut.
Esimerkki päivärahan laskemisesta lyhyiden työsuhteiden tulojen perusteella
Maritan äitiysraha alkaa 1.7.2012. Hän voisi päivärahaa varten esittää 6 kk:n tulonsa ajanjaksolta 1.1.–30.6. Koska hän on ollut työttömänä 1.4.–30.6., työttömyysaika ohitetaan ja 6 kk:n aikaa jatketaan ajalle, jona hän on ollut työssä.
Marita on työskennellyt 1.10.–31.12.2011 sekä 1.1.–31.3.2012. Päiväraha lasketaan ajalta 1.10.2011–31.3.2012 ansaittujen tulojen perusteella (6 kk:n tulot, jotka kerrotaan kahdella).
Jos Marita olisi työskennellyt vain 1.10.–31.12.2011, hänen päivärahansa laskettaisiin näiden 3 kuukauden ajalta ja 3 kk:n tulot kerrottaisiin kahdella.
Esimerkki tulojen esittämisajan pidentämisestä
Merjan äitiysvapaa alkaa 2.8.2012. Hän on ollut työttömänä viimeisen vuoden ajan (1.7.2011–1.8.2012). Hän voi esittää Kelalle tulot ajalta 1.1.2011–30.6.2011, jos hän tuona aikana on ollut töissä. Vuoden 2010 puolella saatuja tuloja hän ei voi enää esittää.
Sivu päivitetty 22.03.2013