Opiskelijat hakevat nyt yleistä asumistukea – käsittely pysynyt ripeänä


Kela odottaa asumistuen hakemuksia edelleen tuhansilta opiskelijoilta. Viikolla 32 hakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli 9,7 päivää.

Opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin 1.8.2017. Uudistuksen yhteydessä Kela saa noin 135 000 uutta yleisen asumistuen hakijaa.

– Kela on valmistautunut ponnistukseen palkkaamalla uutta henkilökuntaa jo ennen kesää, kertoo tukiyksikön päällikkö Noora Isokangas Kelasta.

Opiskelijat ovat voineet hakea elokuulle asumistukea jo keväästä alkaen, jos syksyn asumiskuviot ovat olleet selvillä. Kesän aikana osa opiskelijoista onkin jo hakenut yleistä asumistukea.

– Odotamme suurimpia hakemusmääriä viikoilla 35–37. Silloin valtaosalla opiskelijoista on opiskelupaikka ja asunto ja myös opiskelijan tulojen määrä on varmistunut, Isokangas sanoo.

Kelan on lain mukaan käsiteltävä yleisen asumistuen hakemus 30 kalenteripäivän kuluessa siitä, kun hakemus liitteineen on saapunut Kelaan. Kelan oma tavoiteaika yleisen asumistuen käsittelylle on 3 viikkoa. Myös tämä edellyttää, että Kela on saanut kaikki tarvittavat liitteet.

Viikolla 32 Kela vastaanotti kaikkiaan 18 196 yleisen asumistuen hakemusta ja ratkaisi 23 389 hakemusta. Keskimääräinen käsittelyaika oli 9,7 päivää. Käsittelyssä olevien hakemusten määrä oli viikon lopussa 28 744.

Kelan verkkoasiointipalvelussa voi tarkistaa oman hakemuksen käsittelyn tilanteen. Asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Hae tuki syyskuun loppuun mennessä

Yleisessä asumistuessa on kuukauden takautuva hakuaika. Se voidaan myöntää elokuun alusta alkaen, jos asiakas toimittaa hakemuksen liitteineen Kelaan syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi vuokrasopimuksen pitää olla voimassa elokuun 1. päivästä alkaen ja asuntoon pitää muuttaa elokuun aikana.

Yleistä asumistukea haetaan Kelan asiointipalvelussa tai lomakkeella AT1. Samaan ruokakuntaan kuuluvat hakevat yhteisen asumistuen. Jos samaan ruokakuntaan kuuluva saa jo yleistä asumistukea, asumistuen saajan on haettava tuen tarkistamista.

 

Lisätietoja asiakkaalle: