Muutoksia Kelan palveluihin Nurmijärvellä


Nurmijärven virastotalolla sijaitseva toimisto (Keskustie 2) avataan 8.1.2018.

Nurmijärvellä asiakkaita palvellaan maanantaista perjantaihin klo 9–12 ja 13–16. Toimistossa on asiakaspääte, jolla voi esimerkiksi täyttää hakemuksia ja lähettää liitteitä. Tarvittaessa palveluneuvojat opastavat asiointipalvelun käytössä.

Nurmijärven toimistoon voi myös varata ajan. Asiakkaan kannattaa varata aika etenkin silloin, kun hänen elämäntilanteensa muuttuu ja hän tarvitsee neuvontaa tukien hakemiseen. Kun asiakas varaa ajan, Kelan palveluasiantuntijalla on mahdollisuus perehtyä etukäteen asiakkaan tilanteeseen.

Ajanvarauksen voi tehdä verkossa osoitteessa www.kela.fi/ajanvaraus tai soittamalla Kelan palvelunumeroon. Asiakas voi myös varata ajan Kelan puhelinpalveluun, joka palvelee maanantaista perjantaihin.

Kelan palvelut Klaukkalan yhteispalvelupisteessä päättyivät vuoden 2017 lopussa. Jatkossa Klaukkalan kirjastossa (Kuonomäentie 2) voi hoitaa Kela-asioita sähköisesti. Kirjastossa on asiakaspäätteitä, joilla voi esimerkiksi lähettää liitteitä ja tulostaa. Kirjaston henkilökunta voi opastaa Kelan asiointipalvelun käytössä ja auttaa varaamaan ajan Kelan puhelinpalveluun.

Lisätietoja asiakkaille: