Opiskelijat saivat neuvoja pop up -toimistoissa ja chattirobotilta


Opintotukeen ja opiskelijoiden asumisen tukeen tuli useita muutoksia elokuun alussa. Kela vastasi opiskelijoiden kysymyksiin ja neuvoi etuuksien hakemisessa pop up -toimistoissa ympäri Suomea. Verkossa chattirobotti auttoi opiskelijoita asumistuen hakemisessa.

Kela järjesti tänä syksynä noin 70 tapahtumaa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Niissä Kelan palveluneuvojat olivat tavattavissa muutaman tunnin ajan ja heiltä sai neuvontaa eri asioissa. Suurin osa tapahtumista oli yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen kampuksilla, mutta niitä järjestettiin myös ammatillisissa oppilaitoksissa.

Syksyn tapahtumissa kävi keskimäärin 50 asiakasta, suosituimmissa noin 300. Pääasiassa annettiin yleisneuvontaa. Asiakkaiden kysymykset koskivat yleisimmin tulojen vaikutusta opinto- ja asumistukeen sekä sitä, miten tulot ilmoitetaan hakemuksessa.

Ensimmäiset oppilaitosten tapahtumat järjestettiin viime keväänä, ja niitä on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna.

Chattirobotti palveli ympäri vuorokauden


Chattirobotti oli Kelassa kokonaan uudentyyppinen palvelu. Kesäkuusta lokakuun loppuun asti kestäneen kokeilun aikana robotti vastasi kysymyksiin, jotka liittyivät opiskelijoiden siirtymiseen yleisen asumistuen saajiksi.

Opiskelijat kävivät kokeilemassa chattirobottia noin 20 000 kertaa. Chattirobotti vastasi opiskelijoiden tarpeeseen saada palvelua helposti ja nopeasti ympäri vuorokauden. Palvelua käytettiin paljon myös toimisto- ja puhelinpalvelun aukioloaikojen ulkopuolella.

Chattirobotti toimi parhaiten yksinkertaisissa asioissa ja apuna hakemuksen täyttämisessä. Se sai kiitosta helppoudesta, nopeudesta sekä täsmällisistä ja selkeistä vastauksista.

Asumistukihakemusten käsittely on pysynyt ripeänä. Viikolla 46 Kela vastaanotti kaikkiaan 12 064 yleisen asumistuen hakemusta ja ratkaisi 10 549 hakemusta. Keskimääräinen käsittelyaika oli 7,2 päivää.