11.12.2012

Kanta.fi-sivusto uudistui

Sähköisen reseptin, Omien tietojen katselun ja potilastiedon arkiston verkkosivusto www.kanta.fi on uudistunut. Käyttäjäprofiileittain jaettu sisältö palvelee entistä paremmin kasvavaa käyttäjäkuntaa.

Sähköinen resepti on pian käytössä koko Suomessa ja käyttäjämäärä kasvaa koko ajan. Sen vuoksi sivustolla on nostettu kansalaiskäyttäjien profiilia luomalla heille oma Kansalaisille-osio.

Kansalaisille on laadittu asiointiohjeet, jotta uudet sähköiset palvelut olisi helppo ottaa käyttöön. Omien tietojen katselu on tuotu paremmin esiin ja KanTa-osioon on koottu tietoa niin palvelun tuottajista, tietoturvallisuudesta kuin lainsäädännöstäkin.

Uutuuteena sivuilla on näkyvästi mahdollisuus antaa palautetta ja kysyä. Jos palveluista haluaa tietoa ruotsiksi tai englanniksi, se onnistuu kieltä vaihtamalla. Sivusto on julkaistu suurimmaksi osaksi samanlaisena kaikilla kolmella kielellä.

Ammattilaisille oma sivusto

KanTa-palveluiden käyttävät ammattilaiset ovat mm. terveydenhuollon ammattilaisia, apteekkeja ja tietotekniikan ja yhteyksien toteuttajia. Heille on suunnattu kanta.fi:n ammattilaisten sivusto. Siirtyminen ammattilaisten sivuille ei vaadi kirjautumista.

Ekstranetiin kirjaudutaan kuten aikaisemminkin, Katso-tunnisteilla. Ekstranetiä ei ole uudistettu samassa yhteydessä.

Lisätiedot

www.kanta.fi

Kelan KanTa-palvelut, viestinnän suunnittelija Tiia Lundqvist, etunimi.sukunimi@kela.fi tai kanta (at) kanta.fi