Sosiaaliturva remonttiin, mutta mikä pää edellä?


Asiantuntijat kysyvät, saadaanko sosiaaliturvajärjestelmä uudistettua hallitusti.

Hallituskauden loppupuolelle kasautuu huima sosiaaliturvan uudistussuma. Sosiaalivakuutus-lehti esittelee urakkaa sosiaaliturvaa työkseen seuraavien asiantuntijoiden silmin.

Eriarvoisuustyöryhmän työ ja sieltä tulevat avaukset, sosiaaliturvan kokonaisuudistus, perhevapaauudistus, työttömyysturvan uudistus ja aktiivimalli, perustulokokeilu, kuntoutuksen uudistus sekä sote- ja maakuntamalli, luettelee päätoimittaja Minna Latvala joitain avoinna olevia hankkeita. Moni näistä on aikataulutettu ensi vuodelle tai viimeistään vuodelle 2020.

Lue lisää: Suuria odotuksia sosiaaliturvan uudistamiselle

Riskit voivat kasvaa kilpaa muutosvauhdin kanssa. Poliitikkojen ja eturyhmien ristipaineissa myös tutkijat kaipaavat ääntään kuuluviin.
– Tieto ei aina kantaudu päättäjille asti, tai sitä ei haluta ottaa vastaan, sanoo Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren.

Kokonaisuuksien hahmottaminen ei ole helppoa sekään. Ajatus vähimmäisetuuksien yhdistämisestä on sinänsä kannatettava, mutta:
– Äkkiseltään ajateltuna ideat ovat hyviä, mutta kun aletaan kaivella, mitä kaikkea uudistuksessa pitäisi ottaa huomioon, into saattaa laantua, Jenni Blomgren toteaa.

– Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta on hankala toteuttaa niin kauan kuin sote on auki, huomauttaa Kelan yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Olli Kangas.

Lue lisää: Toimiva sote vai nollasummapeli?

Arvovalinnoilla on kiire


Syyperusteinen sosiaaliturva vai jonkinlainen perustulomalli? Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kysyy arvovalintojen perään ja lisää listaan vielä sosiaaliturvan vastikkeellisuuden ja ”perusyksikön” problematiikan. Yksilökeskeiset etuudet on hankala sovittaa yhteen esimerkiksi ruokakunnan kanssa.

Lue lisää: Sosiaaliturvan arvovalinnat pitää tehdä nyt

Perustulo on lähes ainoita asioita, joista saatetaan olla samaa mieltä poliittisen kentän eri laidoilla. Sitä kannattavat niin kokoomuksen Elina Lepomäki kuin vasemmistoliiton Anna-Kaisa Pekonen.

Pekonen ei purematta niele kritiikkiä perustulon kalleudesta:
– Peruskoulu ja ilmainen kouluruoka ovat nekin aikanaan maksaneet, Pekonen vertaa.

Lepomäen ajama perustili toisi hyvinvointia markkinoiden kautta.
– Ajattelen, että markkinatalous on paras ratkaisu köyhyyden ja eriarvoisuuden ongelmiin, Lepomäki sanoo.

Lue lisää: Perustulon puolustajat

Sosiaalivakuutus on Kelan sidosryhmälehti. Se ilmestyy printtinä 4 kertaa vuodessa. Verkkolehti julkaisee jatkuvasti tuoreita juttuja.