Kelan asiakasviestinnän ilme uudistui


Ilme toistuu samanlaisena kaikissa viestintäkanavissa kuten kela.fissä, esitteissä, palvelupisteissä ja verkkomainonnassa. Uutta ilmeessä ovat piirroskuvitukset.

Uudistunut ilme otettiin viikonloppuna käyttöön kela.fissä. Ulkoasumuutosten lisäksi myös verkkosivuston käytettävyyttä on parannettu.

Uusi ilme on esitetty päivitetyssä graafisessa ohjeessa. Kelan edelliset graafiset ohjeet olivat vuodelta 2005.

Muutoksia kuvamaailmaan


Uusissa valokuvissa esiintyy erilaisia asiakkaita. Ihmiset, tilanteet ja kuvien rajaukset ovat pikemminkin sattumanvaraisia kuin suoria poseerauksia tai tarkasti aseteltuja.

Piirroskuvien avulla voidaan puolestaan kuvata tilanteita, joita olisi hankala valokuvata. Piirroskuvat voivat myös olla leikitteleviä, jos leikittely sopii aiheeseen.

Myös typografiaa ja Kelan graafisen ilmeen väripalettia uudistettiin.

Kelan logoon tai tunnukseen ei tehty muutoksia. Ilmeuudistus ei vaikuta myöskään hakemuslomakkeiden tai tutkimus- ja tilastojulkaisujen ulkoasuun.

Uudistus toteutettiin yhteistyössä mainostoimisto Dynamo & Sonin kanssa. Piirroskuvat on tehnyt kuvittaja Ville Savimaa.

Uusi ilme on otettu vaiheittain käyttöön viime kesästä alkaen. Viimeisiä materiaaleja uusitaan vielä kevään mittaan. 

Tutustu Kelan ilmeeseen: