Kelan valtuutetut: Kela-laki uudistettava viipymättä


Kelan valtuutetut pitävät välttämättömänä, että hallitus tuo ripeästi eduskunnan käsiteltäväksi esityksen Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) muutoksista. Laki on syytä päivittää ajan tasalle. Valtuutetut hyväksyivät asiasta lausuman kokouksessaan 12.9.2017.

Muutoksia ehdotetaan esimerkiksi Kelan tehtäviin, hallintoon ja organisaatiorakenteeseen. Valtuutetut ehdottavat esimerkiksi sitä, että jatkossa Kelan pääjohtaja ja johtajat valittaisiin 5 vuoden määräajaksi. Pykälämuutoksissa on useita Kelan uudistamista vauhdittavia esityksiä.

Muutosten eteenpäin vieminen edellyttää sitä, että valmistelua jatketaan STM:ssä.

Myös valtuutetut päättivät jatkaa Kela-lain selvitystyötä.

– Pidän viisaana asettaa Kelan ulkopuolinen asiantuntijaryhmä arvioimaan Kela-lakia sekä Kelan valvontaa ja asemaa. Selvitystyö on tehtävä niin, että ehdotukset ovat valmiina hyvissä ajoin ennen kuluvan eduskuntakauden loppua. Toimintaympäristön muuttumista arvioidaan myös Kelassa, valtuutettujen puheenjohtaja Sari Sarkomaa sanoo.

Valtuutettujen puheenjohtaja kutsuu myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat koolle keskustelemaan Kelan tulevaisuudesta.

Lue lisää: Esitys Kela-lain muutostarpeista 12.9.2017