Sosiaalivakuutus kysyy:
Miten sosiaaliturva saadaan sopimaan niin vanhoille kuin nuorille?


Kela maksaa enää joka kymmenennen eläke-euron.

Sosiaalivakuutus-lehti käsittelee sosiaaliturvan muutosta väestön vanhentuessa.

Niin sanottu kolmas ikä, eli aktiivinen aika eläkkeelle jäämisen jälkeen, on muuttunut rajusti muutamassa vuosikymmenessä. Nyt eläkkeelle jäädään terveempänä ja vauraampana kuin koskaan ennen ja elinajan odote on pidempi.

Suurten ikäluokkien siirtymisen eläkkeelle talous vielä kesti, sillä työeläkejärjestelmä on mukautettu vastaamaan ikärakenteen vinoumaa veronmaksajien ja eläkkeensaajien välillä.

Hoiva- ja terveyspalvelujärjestelmien tilanne on toinen.

”Julkisen talouden kannalta eläkejärjestelmä on kestävällä pohjalla, mutta palvelujärjestelmämme ei”, tiivistää johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta.

”Suuret uudistukset pitää tehdä silloin, kun taloudessa menee hyviin”, muistuttaa keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen

Kuka maksaa?


Suuret ikäluokat olivat rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka toimii pääasiassa verovaroin. Myös he haluavat nauttia yhteisesti rahoitetuista palveluista.

”Tämän keskustelun avaaminen on vaikeaa”, toteaa johtava taloustutkija Signe Jauhiainen Kelasta.

”Jos he, joilla on varaa, suos­tuisivat kustantamaan osan palveluis­taan itse, julkisen rahan paine hel­pottaisi”, Jauhiainen sanoo.

Tulevaisuuden hoivapalveluista tehdyt laskelmat ovat suuri syy siihen, miksi sote-uudistus on päätetty tehdä.

Eläkeläisistä on moneksi


Eläkeläiset niputetaan usein yhdeksi tasapaksuksi yksiköksi. Vappu Taipaleen mielestä siinä on paljon pielessä.

”Vanhat ihmiset ovat voimavara myös kuluttajina, perheenjäseninä ja ammattiryhmänsä edustajina”, Taipale sanoo.

Ylipäätään niukan toimeentulon tarjoavan kansaneläkkeen ja takuueläkkeen varassa elää nykyään yhä harvempi ikäihminen.

”Kela maksaa vain joka kymmenennen eläke-euron”, kertoo aktuaaripäällikkö Pertti Pykälä Kelasta.

Eurooppalaisessa vertailussa 100 0000 suomalaista eläkeläistä jää kuitenkin köyhyysrajan alle.

Sosiaalivakuutus on Kelan sidosryhmälehti. Se ilmestyy printtinä 4 kertaa vuodessa. Verkkolehti julkaisee jatkuvasti tuoreita juttuja. Tilaa Sosiaalivakuutuksen uutiskirje osoitteesta www.kela.fi/uutiskirjeet.