Opintotuen puhelinpalveluun odotetaan ruuhkaa – käytä asiointipalvelua


Kela postittaa tällä viikolla opiskelijoille opintotuen takaisinmaksuehdotukset. Opiskelija voi katsoa päätösehdotuksen myös verkossa Kelan asiointipalvelussa ja jättää tarvittaessa siellä uudelleenkäsittelypyynnön jonottamatta.

Kela on lähettänyt päätösehdotukset opintotuen takaisinperinnästä opiskelijoille, joiden vuositulot ylittivät vuositulorajan vuonna 2015. Tämän vuoksi Kela odottaa opintotuen puhelinpalveluun runsaasti puheluja loppuviikosta. Puhelujen määrän arvioidaan jopa viisinkertaistuvan.

Ruuhkan odotetaan alkavan torstai-iltapäivänä ja jatkuvan seuraavalle viikolle.

Kela muistuttaa, että kyseessä on päätösehdotus, sillä Kelalla ei ole tietoa siitä, mikä osa tuloista on saatu opiskeluaikana. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muista kuin opiskeluaikana saaduista tuloista (esim. valmistumisen jälkeisistä tuloista), maksettava määrä voi pienentyä tai maksettavaa ei tule lainkaan.

Opiskelija voi tehdä Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön 23.3.2017 mennessä. Siinä hän antaa selvityksen opinnoistaan ja siitä, milloin tulot on saatu. Selvitys on tarpeen, jos opiskelija on vuoden 2015 aikana aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt enimmäistukiaikansa loppuun.

Vapaamuotoisen, kirjallisen uudelleenkäsittelypyynnön voi tehdä Viestit-toiminnolla Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi. Viestin aiheeksi on valittava Opiskelijan tuet ja Opintotuen tulovalvonta.

Jos opiskelija ei tee uudelleenkäsittelypyyntöä, takaisin perittävä määrä on maksettava viimeistään 18.4.2017. Opiskelija voi tehdä Kelan asiointipalvelussa maksusuunnitelmaehdotuksen Viestit-toiminnolla valitsemalla viestin aiheeksi Liikamaksut ja perintäasiat. Maksujärjestelyistä voi myös neuvotella Kelan perintäkeskuksen kanssa, puh. 020 634 4940.

Lisätietoja asiakkaille: