Tärkeää tietoa lääkäreille uudesta tartuntatautipäivärahasta

Tartuntataudista aiheutuvan ansionmenetyksen korvaamiseen tuli muutoksia maaliskuun alussa.

Kela maksaa tartuntatautipäivärahaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvalle henkilölle, joka on yleisvaarallisen tai muun tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin. Lisäksi edellytetään, että henkilölle aiheutuu työstäpoissaolon ajalta ansionmenetystä.

Tartuntatautipäivärahaan on oikeus myös lapsen huoltajalla, jos alle 16-vuotias lapsi on tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty pidettäväksi kotona ja huoltajalle aiheutuu sen vuoksi ansionmenetystä.

Tartuntatautipäiväraha määräytyy sen työtulon perusteella, jonka henkilö olisi saanut, jollei häntä olisi määrätty olemaan poissa ansiotyöstään.

Huomioi, että tartuntatautipäivärahaa haettaessa tarvitaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätös työstäpoissaolosta, eristämisestä tai karanteenista.

Hoitava lääkäri

Kun toteat, että potilaallasi on yleisvaarallinen tai muu tartuntatauti, eikä potilaasi voi sen vuoksi tehdä työtään, voit kirjoittaa A-todistuksen työnantajaa varten. Huomioi, että potilaasi tarvitsee tartuntatautipäivärahan hakemista varten tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksen työstäpoissaolosta.

Tartuntatautipäivärahan myöntäminen edellyttää työstäpoissaolopäätöstä ja työansioiden menetystä. Tartuntatautipäiväraha ei edellytä työkyvyttömyyttä.

Tartuntataudeista vastaava kunnan tai sairaanhoitopiirin lääkäri

Potilas tarvitsee tartuntatautipäivärahan hakemista varten päätöksen siitä, että hänet on määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin yleisvaarallisen tai muun tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

  • Voit kirjoittaa työstäpoissaolopäätöksen tiedot A-todistukseen.
  • Kirjaa Todistuksen tarkoitus -kohtaan ”tartuntatautipäiväraha”, diagnoosi ja poissaolopäätöksen kesto. Allekirjoituksestasi tulee käydä ilmi, että olet antanut todistuksen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavana lääkärinä.
  • Vaihtoehtoisesti voit antaa potilaalle kopion päätöksestä, jolla hänet on pidätetty työstä, eristetty tai määrätty karanteeniin.

Lue lisää: