Yleisen asumistuen saajia ennätysmäärä
 

Yleistä asumistukea saaneita ruokakuntia oli vuoden 2015 lopussa 246 400. Määrä on suurempi kuin koskaan ennen.

Yleistä asumistukea saaneita ruokakuntia oli vuoden 2015 lopussa 246 400. Saajaruokakuntien määrä kasvoi edellisvuodesta 20 %.

Kasvun taustalla on pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen ja vuoden 2015 alussa voimaan tullut lainmuutos, joka mahdollisti tuen saamisen aiempaa suuremmilla tuloilla etenkin lapsiperheissä. Lisäksi syyskuussa 2015 otettiin käyttöön 300 euron ansiotulovähennys, mikä lisäsi palkkatuloja saavien ruokakuntien määrää.

Valtaosa yleistä asumistukea saaneista ruokakunnista on yksin asuvien ruokakuntia. Niitä oli vuoden 2015 lopussa 139 300, mikä on yli puolet (57 %) saajaruokakunnista. Lapsiperheitä oli 83 600 perhettä. Niistä 66 % oli yksinhuoltajaperheitä.

Työttömiä ruokakuntia oli vuoden 2015 lopussa 151 700. Määrä on 62 % tuensaajista. Valtaosa oli myös yksin asuvia (69 %).

Työssäkäyville yhä useammin asumistukea


Yleisen asumistuen saajaruokakuntien yleisin tulonlähde on Kelan maksama työttömyysetuus. Joulukuussa 2015 tukea saaneista ruokakunnista yli puolet (53 %) sai peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Ansiopäivärahaa sai 11 % ruokakunnista. Joka kymmenennellä ruokakunnalla ei ollut lainkaan asumistuessa huomioitavia tuloja.

Palkkatuloja sai 64 600 ruokakuntaa eli joka neljäs tukea saava ruokakunta. Keskimääräinen palkkatulo oli 1 300 euroa kuukaudessa. Palkkatuloja saavien määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 17 000 ruokakunnalla (35 %).

Palkka- tai yrittäjätulot muodostivat vähintään puolet ruokakunnan tuloista lähes joka viidennessä yleisen asumistuen ruokakunnassa. Työssä käyvistä ruokakunnista suurin osa oli lapsiperheitä (57 %).

Lue lisää tilastojulkaisusta: