Eläkettä saavan hoitotuen määrä ja maksaminen | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Määrä ja maksaminen

Eläkettä saavan hoitotuki on porrastettu kolmeen tasoon avuntarpeen sekä ohjauksen ja valvonnan tarpeen mukaan. Sairaudesta tai vammasta aiheutuvat erityiskustannukset voivat suurentaa tuen määrää perustuesta korotetuksi tueksi. Tuen tason määrittelyssä otetaan aina huomioon hakijan kokonaistilanne.

Perushoitotuki

Perushoitotuki on 83,34 e/kk.

Sitä voi saada henkilö, joka tarvitsee vähintään viikoittain apua tai ohjausta ja valvontaa henkilökohtaisissa toiminnoissa, kuten pukeutumisessa tai peseytymisessä.

Jos henkilö tarvitsee apua ainoastaan kotitaloustöissä tai asioiden hoidossa, hoitotukea ei voida myöntää. Sokealla ja liikuntakyvyttömällä on kuitenkin aina oikeus vähintään perushoitotukeen.

Hän saattaa tarvita:

  • apua tai valvontaa päivittäisessä peseytymisessä
  • apua vaatteiden pukemisessa, esim. liikuntarajoitteen vuoksi
  • henkilön käymään luonaan päivittäin tarkistamassa, että hän on syönyt ja ottanut lääkkeet.

Korotettu hoitotuki

Korotettu hoitotuki on 181,56 e/kk.

Sitä voi saada henkilö, joka tarvitsee

  • joka päivä aikaa vievää apua useissa henkilökohtaisissa toiminnoissaan, kuten syömisessä, pukeutumisessa, peseytymisessä tai sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai
  • paljon säännöllistä ohjausta ja valvontaa, kuten muistuttelua, patistelua ja silmälläpitoa.

Korotetun hoitotuen voi saada myös silloin, jos asiakkaalla on vamman tai sairauden perusteella oikeus perushoitotukeen sekä jatkuvia ja ylimääräisiä erityiskustannuksia vähintään korotetun hoitotuen verran joka kuukausi.

Hän saattaa esimerkiksi tarvita:

  • apua kaikessa liikkumisessa ja peseytymisessä. Lisäksi hänen muistinsa on huomattavasti heikentynyt eikä hän osaa itse huolehtia syömisestään ja lääkityksestään.
  • apua pukeutumisessa ja peseytymisessä. Hän ei pysty käymään itsenäisesti WC:ssä. Hän tarvitsee kaatumisvaaran vuoksi jatkuvasti valvontaa liikkumisessa.

Ylin hoitotuki

Ylin hoitotuki on 383,92 e/kk.

Sitä voi saada henkilö, joka

  • tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa
  • pärjää yksin vain lyhyitä aikoja.

Hän saattaa esimerkiksi tarvita:

  • toisen henkilön asumaan luonaan, koska ei pärjää yksin kuin hyvin lyhyitä aikoja
  • apua lähes kaikessa toiminnassaan, ja viettää suurimman osan ajastaan sängyssä.

Maksaminen

Hoitotuki maksetaan kuun 7. päivä. Jos se ei ole pankkipäivä, tuki maksetaan edeltävänä pankkipäivänä.

Hoitotuki maksetaan asiakkaan pankkitilille. Jos olet alle 18-vuotias, hoitotuki maksetaan huoltajasi ilmoittamalle tilille. Hoitotukea ei voida maksaa muulle henkilölle (esim. omaiselle).

Eläkettä saavan hoitotuki on verotonta tuloa.

Tulojen ja muiden etuuksien vaikutus

Muut tulot tai omaisuus ei vaikuta hoitotukeen.

Jos sinulle maksetaan saman vamman tai sairauden takia tapaturma- tai liikennevakuutuksesta hoitotukea tai haittalisää, ne vähennetään hoitotuen määrästä.

Jos saat ulkomailta vastaavaa etuutta saman vamman tai sairauden perusteella, se vähennetään hoitotuesta.

Erityiskustannukset

Jos sinulla on oikeus perushoitotukeen ja sairaudesta tai vammasta aiheutuu jatkuvia ja ylimääräisiä erityiskustannuksia, voit saada perustuen sijasta korotettua hoitotukea. Ylintä hoitotukea ei voi saada kustannusten perusteella.

Erityiskustannuksia tulee olla joka kuukausi vähintään korotetun hoitotuen verran. Erityiskustannuksia ovat esimerkiksi sairaanhoito- ja lääkekulut sekä kotipalvelun tai kotisairaanhoidon kustannukset.

Veteraanilisä

Veteraanilisä kuuluu niille veteraaneille, jotka saavat Kelasta ylimääräistä rintamalisää sekä korotettua tai ylintä eläkettä saavan hoitotukea.

Hakemusta ei tarvita, koska lisän maksamisen edellytykset ovat Kelan tiedossa. Lisä perustuu vammaisetuuksista annettuun lakiin, ja se maksetaan osana eläkettä saavan hoitotukea.

Veteraanilisän määrä on 125,79 e/kk.

Se on verotonta, se ei pienennä eläkkeensaajan asumistukea ja se maksetaan myös laitoshoidossa olevalle veteraanille.

Lue lisää

Sivu päivitetty 1.1.2024