Kelan tutkimusosasto tiedottaa 6.6.2006

Korotettu opintotuki lisää ulkomailla opiskelua

Pohjoismaat tukevat ulkomailla opiskelua vuosittain huomattavilla summilla, mikä näkyy myös ulkomailla opiskelevien määrissä. Suomessa tuen taso on kuitenkin muihin Pohjoismaihin verrattuna alhainen.

Pohjoismaat käyttivät lukuvuonna 2003–2004 yhteensä 596 miljoonaa euroa ulkomailla opiskelevien opintotukeen, josta 372 miljoonaa lainoina ja 224 miljoonaa suorana tukena. Suomessa ulkomaan opintojen opintotukimenot olivat 45 miljoonaa euroa, joka on 8 prosenttia kaikista opintotukimenoista.

Tiistaina 6. kesäkuuta julkistettavan yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan ulkomailla opiskeleville myönnettävällä tuella näyttäisi olevan suora yhteys ulkomailla opiskelevien määrään. Mitä suurempi tuki ulkomaan opiskeluun myönnetään, sitä suurempi osuus opiskelijoista suorittaa tutkinnon ulkomailla (ks. taulukko). Ulkomailla opiskelevien osuus on Pohjoismaissa suurin koko maailmassa.

Suomen opintotuessa ulkomailla opiskelu korottaa normaalia asumislisää noin 10 eurolla ja opintolainaa 140 eurolla kuukaudessa. Korkeakouluopiskelijan opintoraha on sama kuin kotimaassa opiskelevalla – ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevalle opintoraha myönnetään yleensä samansuuruisena kuin korkeakouluopiskelijalle. Ulkomailla opiskelevan tuki voi Ruotsissa ja Norjassa olla jopa 1 000 euroa suurempi kuukautta kohden kuin kotimaassa opiskelevan.

Ulkomailla opiskelevan ruotsalais- tai norjalaisopiskelijan opintotuen enimmäismäärä voi olla 2 000 euroa kuukaudessa. Tanskalaisopiskelijan tuki on noin 1 000 euroa, ja suomalaisopiskelijan on selvittävä opinnoistaan 800 eurolla kuukaudessa.

Kelan pääsuunnittelija Ilpo Lahtisen mukaan Suomen tulisi pikaisesti korottaa opintotuen määriä, jos meilläkin halutaan aidosti edistää kansainvälistymistä ja ylläpitää koulutushalukkuutta.

Lukuvuonna 2003–2004 yli 67 000 pohjoismaalaista opiskeli muualla kuin kotimaassaan, ja heistä 44 000 suoritti tutkintoa ulkomaisessa oppilaitoksessa. Suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä oli 4 400 ja vaihto-opiskelijoiden 6 500. Suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on viime vuosien aikana pienentynyt noin 20 prosentilla.

Tutkimus julkistetaan tänään tiistaina Turussa hotelli Hamburger Börsissä alkavassa pohjoismaisessa opintotukikonferenssissa. Paikalla on useita kirjan kirjoittajia, joita on mahdollisuus haastatella.

Lisätietoja:
Kela, pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen, puh. 040 576 4479, 020 434 3254, ilpo.lahtinen@kela.fi, tai tutkimusprofessori, VTT Katri Hellsten, puh. 020 434 1948, katri.hellsten@kela.fi

Taulukko:
Prosenttiosuuksia Pohjoismaiden opintotuista

Opintotuki ulkomaille (Kelan Internet-sivut opiskelijalle)

Julkaisu:
Wreber H, Björk P (toim.) Studiestöd för att studera utomlands. En nordisk modell? Helsinki: Kela, 2006. ISBN 951-669-700-3 (nid.), 951-669-701-1 (pdf).

Tilaukset: Kelan tutkimusosasto, publ@kela.fi tai puh. 020 434 1938.

Lisätietoja Internetistä: http://www.kela.fi/tutkimus

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty  06.06.2006

© Kansaneläkelaitos 2010
06/06/2006