Lapsiperheen tuet

Lapsen syntyessä ja kasvaessa vanhemmilla on oikeus erilaisiin Kelan maksamiin etuuksiin sekä perhevapaisiin, jotka perustuvat työsopimuslakiin.

Kelan myöntämiin etuuksiin kuuluu

Adoptiovanhemmat saavat etuuksia lähes samalla tavalla kuin biologiset vanhemmat.

Vanhempainpäivärahojen saaminen edellyttää, että vanhemmat ovat asuneet Suomessa vähintään 180 päivää juuri ennen lapsen laskettua syntymäaikaa ja kuuluvat Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan. Vakuutusaikaan voidaan laskea myös vakuutusaikaa toisessa EU- tai ETA-maassa, Sveitsissä tai Israelissa.

Osaa perhe-etuuksista voi saada myös, jos muuttaa ulkomaille. Suomeen tai ulkomaille muuttavan kannattaa lukea lisätietoja osiosta Maasta- ja maahanmuutto.

Muistilistasta näet kootusti, mitä etuuksia saat milloinkin sekä etuuksien hakuajat.

Päivitetty 03.02.2012

© Kansaneläkelaitos 2012
03.02.2012