Asioi verkossa

Tarkista etuustietosi tai tee hakemus
Kirjaudu sisään
Tutustu palveluun

Täytä ja tulosta
Lomakkeet

Arvioi etuuden määrä
Laskurit

Maasta- ja maahanmuuton
palvelunumero

ma–pe klo 8–18
puh. 020 692 207

 

Perheenjäsenenä ulkomaille

Perheenjäsenenä EU/ETA-maassa tai Sveitsissä
Perheenjäsenenä sosiaaliturvasopimusmaassa
Perheenjäsenenä muissa maissa

Perheenjäseniksi lasketaan avio- ja avopuoliso sekä rekisteröidyn parisuhteen osapuoli. Lisäksi perheenjäseniksi lasketaan alle 18-vuotiaat omat lapset, ottolapset tai samassa taloudessa asuvat puolison lapset. Suomen sosiaaliturvan piiriin voivat ulkomailla kuulua yleensä vain sellaiset perheenjäsenet, jotka ovat kuuluneet siihen jo ennen muuttoa. 


Esimerkki

Suomalainen Kaisa on töissä Puolassa ja solmii avioliiton puolalaisen miehen kanssa. Vaikka Kaisa kuuluisi Suomen sosiaaliturvan piiriin, hänen miehensä ei voi päästä siihen, koska hän ei ole asunut Suomessa ennen Kaisan ulkomaille muuttoa. Jos Kaisa ja hänen miehensä saavat lapsia, ulkomailla syntyneet lapset kuitenkin kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin.

 


Perheenjäsenenä EU/ETA-maassa tai Sveitsissä

Uuden EY-asetuksen 883/2004 mukaan henkilöt, jotka eivät työskentele, kuuluvat asuinvaltionsa sosiaaliturvalainsäädännön piiriin. Näin perheenjäsenen sosiaaliturva määräytyy hänen asuinmaansa kansallisten lakien mukaan. Uusi asetus koskee kuitenkin vain EU-kansalaisia ja heidän perheenjäseniään, jotka liikkuvat EU-maiden välillä.

ETA-maihin ja Sveitsiin sovelletaan edelleen EU-asetusta 1408/71, joka ei sisällä määräyksiä perheenjäseniin sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä, vaan heidän sosiaaliturvansa määräytyy kansallisten lakien mukaan eli samoin perustein kuin sopimuksettomien muiden maiden osalta. 

Jos kuitenkin aloitat työskentelyn toisessa EU/ETA-maassa tai Sveitsissä, sosiaaliturvasi määräytyy työnteon perusteella. Tällöin kuulut pääsääntöisesti työskentelymaasi sosiaaliturvan piiriin, jos täytät kyseisen maan työskentelyn vähimmäisedellytykset.

Vaikka toisessa EU/ETA-maassa työskentelevän henkilön perheenjäsenet olisivat tilapäisen ulkomailla oleskelun ajan edelleen oikeutettuja Suomen sosiaaliturvaan, saattaa heillä olla EU-sääntöjen perusteella ensisijainen oikeus sairaanhoitoon ja perhe-etuuksiin työskentelyvaltiosta. Sinun kannattaa aina erikseen selvittää, mistä maasta sinulle maksetaan kyseisiä etuuksia.

Perheenjäsenenä sosiaaliturvasopimusmaassa

Pohjoismaiden välillä muuttavien perheenjäsenten oikeus sosiaaliturvaan määräytyy pitkälti samojen säännösten mukaan kuin muihin EU-maihin menevien perheenjäsenten oikeus sosiaaliturvaan. Kuitenkin jos perheenjäsen muuttaa Norjaan tai Islantiin tai muuttaa muun kuin EU-kansalaisen mukana toiseen Pohjoismaahan, ratkeaa oikeus sosiaaliturvaan Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen perusteella eli sen mukaan, missä henkilö väestötietomerkinnän mukaan asuu.

Norjaan tai Islantiin lähetetyn työntekijän, lähetetyn yrittäjän tai virkamiehen mukana seuraavien perheenjäsenten oikeus sosiaaliturvaan määräytyy Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan yleensä samalla tavalla kuin perheen työtätekevän henkilön sosiaaliturva. Tämä koskee myös muiden kuin EU-kansalaisten perheenjäseniä.

USA:han lähetetyn työntekijän mukana seuraavat perheenjäsenet kuuluvat hakemuksesta Suomen sosiaaliturvan piiriin sopimukseen kuuluvan sosiaaliturvan osalta. Edellytyksenä on, että olet kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin jo ennen muuttoa. Jos menet töihin, sinuun sovelletaan työntekijää koskevia sääntöjä.

Kanadaan lähtevän henkilön perheenjäsenet kuuluvat hakemuksesta saman sosiaaliturvan piiriin kuin työntekijäkin. Quebeciin lähetetyn työntekijän mukana muuttavat perheenjäsenet kuuluvat hakemuksesta saman sosiaaliturvan piiriin kuin työntekijäkin. Jos kuitenkin menet töihin, sinuun sovelletaan työntekijää koskevia sääntöjä. 

Israeliin lähetetyn työntekijän, valtion virkamiehen tai julkisen sektorin palveluksessa olevan lähetetyn henkilön perheenjäsenet kuuluvat edelleen hakemuksesta Suomen sosiaaliturvan piiriin sopimuksen kattamien etuuksien osalta. Jos kuitenkin menet töihin, sinuun sovelletaan työskentelyn perusteella Israelin lainsäädäntöä.

Australiaan lähetetyn työntekijän mukana muuttavat perheenjäsenet kuuluvat hakemuksesta saman sosiaaliturvan piiriin kuin työntekijäkin. Jos kuitenkin menet töihin, sinuun sovelletaan työntekijää koskevia sääntöjä.

Oikeutesi sopimusten ulkopuoliseen sosiaaliturvaan määräytyy kuten sopimuksettomien muiden maiden osalta.

Perheenjäsenenä muissa maissa

Ulkomaille muuttavien perheenjäsenten oikeus Suomen sosiaaliturvaan ratkaistaan yleensä yksinomaan ulkomailla oleskelun keston perusteella. Jos ulkomailla oleskelusi kestää enintään vuoden, kuulut Suomen sosiaaliturvan piiriin.

Lähetettyjen työntekijöiden, virkamiesten, lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöiden, opiskelijoiden ja tutkijoiden mukana ulkomaille seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet voivat kuulua hakemuksesta Suomen sosiaaliturvaan myös yli vuoden ulkomailla ollessaan. Tällöin edellytetään, että et oman työskentelysi perusteella kuulu asuinmaasi sosiaaliturvan piiriin tai sinulla ei muuten ole kiinteämpää yhteyttä muuhun valtioon kuin Suomeen

Jos olet työssä ulkomailla ollessasi, et yleensä voi siltä ajalta kuulua Suomen sosiaaliturvaan perheenjäsenenä. Voit kuitenkin tehdä vähäistä tai lyhytaikaista työtä menettämättä perheenjäsenenä oikeuttasi Suomen sosiaaliturvaan.

Alle vuodeksi muuttavien perheenjäsenten tulee ilmoittaa ulkomailla oleskelusta Kelaan. Yli vuodeksi ulkomaille muuttavien perheenjäsenten on haettava Suomen sosiaaliturvan piirissä säilymistä Kelan ulkomaan yksiköstä vuoden kuluessa ulkomaille lähdöstä tai edellisen päätöksen voimassaolon päättymisestä. Täysi-ikäisen perheenjäsenen tulee hakea itse Suomen sosiaaliturvaan kuulumista, alaikäiset voidaan liittää toisen vanhemman hakemukseen.

Myös edustustojen henkilökuntaan kuuluvien, valtion palveluksessa toimivien tai lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöiden perheenjäsenten on haettava päätöstä sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta, mutta heillä ei ole erityistä hakuaikaa.

Päivitetty  09.07.2010

© Kansaneläkelaitos 2010
09.07.2010