Asioi verkossa

Oppilaitosten asiointipalvelu
Kirjaudu sisään

Suojattu tiedonsiirto (Reaktor-tiedonsiirtopalvelu)
Kirjaudu sisään

Oppilaitosten ekstranet-sivusto
Kirjaudu sisään

Soita meille

Puhelinpalvelu

 

Yksityisten oppilaitosten rinnastaminen

Opintotukea myönnetään yleensä vain julkisen valvonnan alaisissa oppilaitoksissa suoritettaviin opintoihin. Julkisen valvonnan alaisena oppilaitoksena pidetään oppilaitosta, joka on opetusviranomaisten tai oman alansa viranomaisten valvoma taikka jonka toimintaa valtio tukee.

Kela voi Suomessa toimivan yksityisen oppilaitoksen hakemuksesta rinnastaa kyseisen oppilaitoksen julkisen valvonnan alaiseen oppilaitokseen (opintotukiasetus 2 § 3 mom).

Rinnastamisen edellytyksenä on kaikkien seuraavien vaatimusten täyttyminen

  • Oppilaitoksen antama koulutus vastaa tasoltaan julkisen valvonnan alaisten oppilaitosten antamaa koulutusta.
  • Oppilaitos on toiminut vähintään vuoden ajan (vuoden toiminta-aika koskee myös oppilaitoksen yksittäisiä opintolinjoja).
  • Oppilaitoksella on myös oltava taloudelliset edellytykset toiminnalleen.

Lisätietoja rinnastuksen hakemisesta ja myöntämisestä.

Kun Kela on rinnastanut yksityisen oppilaitoksen julkisen valvonnan alaiseen oppilaitokseen, oppilaitoksen opiskelijat ovat oikeutettuja opintotukeen, jos opintotuen myöntämisedellytykset opiskelijan kohdalla muutoin täyttyvät.

Ennen rinnastuksen myöntämistä oppilaitos ei saa markkinoida koulutustaan opintotukeen oikeuttavana.

Opintoetuudet yksityisissä oppilaitoksissa

Julkisen valvonnan alaiseen oppilaitokseen rinnastetussa yksityisessä oppilaitoksessa opiskelevat ovat oikeutettuja opintotukeen (opintorahaan, asumislisään ja opintolainan valtiontakaukseen), jos opintotuen myöntämisedellytykset muutoin täyttyvät. Opintotuki on tarkoitettu kattamaan opiskeluaikaiset elinkustannukset. Yksityisten oppilaitosten lukukausimaksuihin Kela ei myönnä avustuksia. Yksityisessä oppilaitoksessa opiskelevat eivät myöskään ole oikeutettuja koulumatkatukilain mukaiseen koulumatkatukeen.

Opiskelu yksityisessä oppilaitoksessa perustuu opiskelijan ja oppilaitoksen väliseen sopimukseen. Oppilaitos vastaa antamansa koulutuksen sisällöstä ja laadusta. Oppilaitoksen toimintaan ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä opiskelijoiden tulee kääntyä kyseisen oppilaitoksen puoleen.

 

Päivitetty 04.11.2010

© Kansaneläkelaitos 2012
04.11.2010