Sairaanhoito ulkomailla

Kun muutat ulkomaille, oikeutesi sairaanhoitoon riippuu monesta tekijästä. Ratkaisevaa on ulkomaan oleskelusi kesto ja tarkoitus sekä se, mihin maahan muutat. Kun suunnittelet yli 3 kk kestävää muuttoa ulkomaille, ota aina yhteyttä Kelaan ja selvitä oikeutesi sairaanhoitoon.

Yli vuodeksi ulkomaille

Pääsääntö on, että yli vuoden kestävä ulkomailla asuminen tai työskentely on luonteeltaan pysyvää. Tällöin sairausvakuutusturvasi Suomessa yleensä lakkaa. Tietyt erityisryhmät, kuten koko tutkintoa suorittavat opiskelijat ja lähetetyt työntekijät perheenjäsenineen, voivat kuitenkin säilyttää sairausvakuutusturvansa Suomessa silloinkin, kun oleskelu kestää yli vuoden ajan.

Jos muutat toiseen EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin, sairausvakuutusturvasi koskee myös Suomen julkisen terveydenhuollon palveluita. Jos muutat muuhun maahan, oikeutesi Suomen julkisen terveydenhuollon palveluihin riippuu ainoastaan siitä, onko sinulla kotikunta Suomessa.

Ota hyvissä ajoin ennen muuttoasi yhteyttä Kelaan ja selvitä sairausvakuutusturvasi ja sairaanhoito-oikeutesi ulkomailla asumisen aikana.

Lue lisää sairaanhoidosta, kun asut yli vuoden ulkomailla.

Alle vuodeksi ulkomaille

Alle vuoden kestävän ulkomailla oleskelun katsotaan yleensä olevan tilapäistä, ja säilytät yleensä sairausvakuutusturvasi Suomessa.

EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä saat lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa samoin ehdoin kuin oleskelumaasi asukkaat, kun sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti. Huomaa kuitenkin, että jos lähdet työskentelemään EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin, myös lyhytaikainen työskentely johtaa yleensä sairausvakuutusturvasi siirtymiseen toiseen maahan.

Suomen solmiman sosiaaliturvasopimuksen perusteella voit saada lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa myös Australiassa, kun oleskelusi kestää alle vuoden ajan. Lisäksi Kanadan Quebecissä tilapäisesti työskentelevät, lähetetyt työntekijät ja opiskelijat ovat sopimuksen perusteella oikeutettuja sairaanhoitoon.

Muissa maissa vastaat pääasiassa ensin itse sairaanhoidon kustannuksista. Jos olet Suomessa sairausvakuutettu, voit hakea kustannuksista korvausta jälkikäteen Kelasta hakemuksella Ulkomailla syntyneet sairaanhoidonkustannukset (SV 128).

Lue lisää sairaanhoidosta, kun asut alle vuoden ulkomailla.

Jos suunnittelet lähteväsi tilapäisesti ulkomaille muussa tarkoituksessa kuin työskentelemään (esim. pitkä lomamatka tai vaihto-opiskelu), löydät sairaanhoitoa koskevaa tietoa myös kohdasta Jos sairastut ulkomailla. Sivuille on koottu lisäksi maakohtaista tietoa sairaanhoitojärjestelmistä EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä sekä muissa yleisimmissä matkustusmaissa.

Yleistietoa Suomen sairaanhoidosta ja sairaanhoidon korvauksista sekä sairausvakuutuksesta löydät osiosta Sairastaminen.

Lisätietoja ja lomakkeita

Viimeksi muokattu 5.1.2015
Sivu päivitetty 5.1.2015