Virkamiehen sosiaaliturva Suomessa | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Virkamiehen sosiaaliturva

Valtion palveluksessa tai muissa julkisissa tehtävissä työskentelevät henkilöt määritellään virkamiehiksi.

Jos muutat toisen valtion palveluksessa olevana virkamiehenä Suomeen EU- tai Eta-maasta, Sveitsistä tai Isosta-Britanniasta, kuulut Suomessa työskentelyn ajan työnantajavaltiosi sosiaaliturvaan. Saat siis sosiaaliturvaetuuksia työnantajamaastasi kyseisen valtion sääntöjen mukaisesti. Kukin maa määrittelee itse, ketä se pitää virkamiehinä. Jos kuulut vieraan valtion Suomessa toimivan edustuston henkilökuntaan, sinulla on oikeus Kelan etuuksiin, jos täytät työskentelyn vähimmäisedellytykset tai asut vakinaisesti Suomessa.

Jos muutat Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-maasta, Sveitsistä, Isosta-Britanniasta tai sosiaaliturvasopimusmaista, saat oikeuden etuuksiin, jos muutat Suomeen vakinaisesti tai täytät työskentelyn vähimmäisedellytykset. Sama sääntö koskee etuuksia, joita sosiaaliturvasopimukset eivät koske.

Jos työskentelet lähetettynä työntekijänä vieraan valtion edustustossa, sinulla ei ole oikeutta Suomen sosiaaliturvaan. Edustuston henkilökuntaan kuuluva ulkomaan kansalainen on oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan vain, jos hän on asunut Suomessa vakinaisesti ennen palvelussuhteen alkua. Edustustoon palkatut, vakinaisesti Suomessa asuvat Suomen kansalaiset ovat edelleen oikeutettuja Kelan sosiaaliturvaan.

Esimerkki

Ranskalainen Marc asuu Suomessa. Hän saa töitä Suomessa sijaitsevasta Ranskan suurlähetystöstä. Marc saa oikeuden Kelan sosiaaliturvaan, jos hänen palkkansa on vähintään 800,02 e/kk.

Esimerkki

Saksalainen Yvonne on asunut Suomessa 3 vuotta, ja hänellä on oikeus Suomen sosiaaliturvaan. Yvonne saa töitä Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystöstä. Hänellä on edelleen oikeus Suomen sosiaaliturvaan työskentelyn ajan.