Uusi Kansallinen terveysindeksi tulee tarjoamaan tietoa väestön terveyden ja työkyvyn tilasta

Parhaillaan kehitettävä Kansallinen terveysindeksi yhdistää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kelan, Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen rekisteritietoja ja antaa mahdollisuuden tarkastella väestön terveyttä esimerkiksi väestörakenteeltaan erilaisissa kunnissa ja hyvinvointialueilla. 

Kela ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL ovat aloittaneet yhteisen tutkimus- ja kehittämishankkeen, jonka aikana ne luovat uuden Kansallinen terveysindeksi -tilastopalvelun. Kansallinen terveysindeksi yhdistää laajasti tietoja THL:n sairastavuusindeksistä (muun muassa hoitoilmoitusrekisterin tiedot), Kelan Terveyspuntarista (muun muassa tiedot lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista) ja muista kansallisista rekistereistä (esimerkiksi Tilastokeskuksen ja Eläketurvakeskuksen väestö- ja työllisyystiedot).

– Kansallista terveysindeksiä tarvitaan palvelujen ja sosiaaliturvaetuuksien tarpeiden sekä vaikuttavuuden arvioinnissa. Sen avulla voidaan myös tehdä ennusteita hyvinvoinnin ja terveyden tilasta tulevaisuudessa eri hyvinvointialueilla, sanoo erikoistutkija Kati Sarnola Kelasta.

– Terveysindeksi tarjoaa myös tietoa siitä, miten väestön terveys ja työkyky on kehittynyt sekä mihin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoimia tulisi kohdentaa, kertoo johtava asiantuntija Päivikki Koponen THL:stä.

– Tavoitteemme on, että terveysindeksin avulla olisi mahdollista tutkia myös alueellisia terveyseroja siten, että otetaan huomioon väestörakenne, työllisyystilanne ja sairauksien ennaltaehkäisyn potentiaali. Aluetason tietoa voitaisiin verrata esimerkiksi toisiin alueisiin tai valtakunnalliseen tilanteeseen, Koponen jatkaa.

Indeksi kertoo myös terveyseroista sosioekonomisten ryhmien välillä.

Terveysindeksin tutkimus- ja kehittämishanke jatkuu 31.5.2023 saakka. Tämän jälkeen terveysindeksin tiedot päivittyvät säännöllisesti.

Lue lisää