Uudistetut Apteekkien sairausvakuutusohjeet (SV-ohjeet) julkaistaan lokakuussa

Apteekkitiedote 10/2021

Ohjeuudistuksen tavoite on ollut saattaa ohjeet rakenteellisesti ja luettavuudeltaan helpompaan muotoon, jolloin ne palvelisivat paremmin apteekkilaisten tarpeita. Uudistustyö lähti käyntiin apteekkilaisille osoitetusta kyselystä, jonka mukaan nykyiset SV-ohjeet koettiin vaikeaselkoiseksi. SV-ohjeita ja apteekeille suunnattuja verkkosivuja on kehitetty työpajoissa yhteistyössä apteekkilaisten kanssa.

Tavoitteena on ollut selkeämpi ja nopeammin silmäiltävä teksti. Sisällön rakenteessa on pyritty huomioimaan apteekkien asiakaspalvelun vaiheet ja asiat on jaoteltu selkeämmiksi kokonaisuuksiksi: oston aloittaminen, oston kirjaaminen ja oston lähettäminen Kelaan. Lisäksi tarjotaan esimerkkejä mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

SV-ohjeet on kirjoitettu uudella tavalla, mutta varsinainen sisältö eli ohjeet sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen saamisen edellytyksistä eivät ole muuttuneet. Ohjeisiin on pyritty tarkentamaan sellaisia kohtia, joista on tullut apteekeista kysymyksiä Kelaan. Näitä ovat esimerkiksi kohdat

  • Asiakkaan oikeus korvaukseen > Valmisteryhmät ja korvattavuus > Ex tempore -lääkevalmisteet
  • Annostus, lääkemäärä ja toimitusväli > Annostusohje

SV-ohjeiden liitteet 1-7 on poistettu. Uudistettujen SV-ohjeiden ainoa liite on tehty nykyisten SV-ohjeiden osasta 2 (Tilitysmenettely).

Uudistetut ohjeet julkaistaan lokakuussa uudistetussa Lääkkeet ja lääkekorvaukset -osiossa. Osoite on tuttu www.kela.fi/apteekit. SV-ohjeet löytyvät jatkossakin sekä verkkosivuina että pdf-tiedostona.

Uudistetut SV-ohjeet voidaan ottaa heti julkaisun jälkeen käyttöön. Uudistettujen SV-ohjeiden julkaisusta huolimatta myös vanhanmallisten SV-ohjeiden pdf-tiedosto pidetään verkkosivustolla vuoden 2021 loppuun asti apteekkien saatavilla. Vanhanmallista SV-ohjetta ei kuitenkaan enää päivitetä uudistettujen SV-ohjeiden julkaisemisen jälkeen.

 

Terveydenhuoltoetuuksien osaamiskeskus/lääkeryhmä