Työttömän perusturvaa selkeytetään vuonna 2014

Työttömyysturvan eri tasoja karsitaan vuonna 2014, mikä yksinkertaistaa työttömyysturvaa. Työn ja tukien yhdistämistä helpotetaan. Tiedot perustuvat hallituksen esitykseen, joten ne voivat vielä muuttua.

Sovitellun työttömyysetuuden suojaosa tulee voimaan vuoden alusta. Sen jälkeen työtön voi tienata 300 euroa kuukaudessa ilman, että ansiot vähentävät työttömyysturvan määrää.

Työssäoloehto ja peruspäivärahan omavastuuaika lyhenevät

Peruspäiväraha vuonna 2014 on 32,66 euroa päivässä.

Palkansaajan työssäoloehtoa lyhennetään 34 viikosta 26 viikkoon. Näin nykyistä lyhyemmällä työhistorialla pääsee peruspäivärahan tai ansiopäivärahan piiriin.

Peruspäivärahan ja ansiopäivärahan omavastuuaika lyhenee 7 päivästä 5:een.

Työmarkkinatuen tarveharkintaa yksinkertaistetaan

Työmarkkinatuki vuonna 2014 on 32,66 euroa päivässä.

Työmarkkinatuen ns. 180 päivän sääntö poistuu. Aikaisemmin työmarkkinatukea sai 180 päivältä ilman tarveharkintaa, kun perus- tai ansiopäivärahan 500 päivän enimmäismaksuaika oli täyttynyt. Nyt työmarkkinatuki on heti alusta alkaen tarveharkintainen.

Koska tarveharkinta liittyi useimmiten siihen, että puolison tulot vähensivät työmarkkinatuen määrää, 180 päivän säännön merkitys on vähentynyt. Puolison tulot eivät ole vaikuttaneet työmarkkinatukeen vuoden 2013 alusta lähtien.

Apurahan saajan vakuutusehdon täyttäneet ovat voineet saada työmarkkinatukea 130 päivältä ilman tarveharkintaa. Myös tämä ehto poistuu.

Muutosturvalisä poistuu, korostusosa säilyy

Pitkään työelämässä olleille irtisanotuille maksetaan jatkossa korotusosaa tai korotettua ansio-osaa 90 päivää entisen 100:n sijaan.

Korotusosa ja korotettu ansio-osa korvaavat muutosturvalisän ja muutosturvan ansio-osan ja muutosturvalisästä luovutaan.

Työttömyysturvan perusturvan korotusosa on 4,78 euroa päivässä.

Peruspäivärahan ja ansiopäivärahan saajille työttömyyden alussa maksettavasta 20 päivän korotusosasta ja korotusosan ansio-osasta luovutaan.

Työmarkkinatuen korotusosa myönnetään jatkossa kaikille työllistymistä edistävässä palvelussa käyville.

Lisätietoja asiakkaalle

Työttömän perusturvan, sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahojen, lapsilisien ja lastenhoidon tukien euromäärät vuonna 2014
STM:n tiedote: talousarvioesitys vuodelle 2014
STM:n tiedote: Työttömille oikeus ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman etuuden pienentymistä