Eläketuen piiriin uusia henkilöitä lokakuussa 2019

Lokakuusta 2019 lähtien eläketukea voivat saada pitkään työttömänä olleet, jotka ovat täyttäneet 60 vuotta ennen 1.9.2018.

Eläketuki turvaa pitkäaikaistyöttömän toimeentuloa ennen kuin hän siirtyy vanhuuseläkkeelle.

Pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu eläketuki laajenee 1.10.2019 koskemaan myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat

  • syntyneet ennen 1.9.1958
  • olleet 1.9.2012–31.8.2018 työttöminä lähes yhtäjaksoisesti 5 vuotta.
  • olleet oikeutettuja työmarkkinatukeen 31.8.2018.

Laki eläketuesta tuli voimaan kesäkuussa 2017. Tällöin oikeuden siihen saivat henkilöt, jotka ovat

  • syntyneet ennen 1.9.1956
  • jotka ovat olleet 1.9.2010–31.8.2016 työttömänä lähes yhtäjaksoisesti 5 vuotta
  • jotka ovat saaneet työmarkkinatukea 31.8.2016

Jos henkilöllä on oikeus eläketukeen sekä lain alkuperäisten edellytysten että 1.10.2019 voimaan tulevien edellytysten perusteella, hän voi saada eläketukea vain toisen mukaan.

Eläketuen hakeminen alkaa elokuussa

Kela lähettää elokuussa hakemuslomakkeen ja eläketuesta kertovan kirjeen niille uusille henkilöille, jotka ovat Kelan tietojen mukaan oikeutettuja eläketukeen. He voivat hakea eläketukea elokuussa 2019. Eläketuessa on 6 kuukauden takautuva hakuaika.