Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 0,4 %

Kela on vahvistanut vuoden 2021 kansaneläkeindeksin pisteluvun. Kelan maksamia etuuksia korotetaan ensi vuonna 0,4 % kansaneläkeindeksin perusteella.

Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa.

Lain mukaan Kela vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluvun. Vuonna 2021 pisteluku on 1639 (vuonna 2020 se on 1633). Pisteluku kasvaa siis 0,4 %. Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 24 miljoonaa vuonna 2021.

Indeksitarkistuksen vuoksi esimerkiksi yksinasuvan täysi kansaneläke suurenee 662,86 eurosta 665,29 euroon, takuueläkkeen täysi määrä suurenee 834,52 eurosta 837,59 euroon ja eläkettä saavan hoitotuen perusmäärä suurenee 71,21 eurosta 71,48 euroon.

Lisäksi esimerkiksi lasten kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta suurenee 341,69 eurosta 342,95 euroon ja sairauspäivärahan vähimmäismäärä suurenee 28,94 eurosta 29,05 euroon.

Etuuksiin liittyviä euromääriä ja tulorajoja 1.1.2021 alkaen

Lisätietoja