Kela korvaa koronarokotteen ottamisesta aiheutuvia matkakustannuksia

Kela korvaa 27.3.2021 alkaen koronarokotukseen tehtyjen matkojen kustannuksia. Matkat korvataan samalla tavalla kuin muut terveydenhuollon palveluihin tehdyt matkat.

Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, jonka mukaan Kela korvaa 27.3.2021-31.12.2021 tehtyjen koronarokotusmatkojen kustannuksia. Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on enintään 25 euroa.

Matkat korvataan yleensä halvimman matkustustavan mukaan. Jos asiakas ei voi terveydentilansa vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai niitä ei ole käytettävissä, hän voi saada korvauksen taksimatkasta.

Jotta Kela voi korvata taksimatkan kustannukset, asiakkaan pitää tilata taksi alueellisesta tilausnumerosta. Muulla tavoin tilatusta taksimatkasta ei voi saada Kela-korvausta. Poikkeuksena on Ahvenanmaa, jossa taksi tilataan suoraan autoilijalta.

Matkakustannusten korvaamisen tavoitteena on turvata asiakkaiden pääsy koronarokotukseen.

Korvauksen hakeminen

Julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla autolla tehdystä matkasta haetaan korvausta jälkikäteen Kelasta. Jos asiakas tarvitsee matkalleen saattajan, myös saattajan matkasta voi hakea korvausta.

Kätevimmin matkakorvauksen hakeminen käy verkossa osoitteessa kela.fi/omakela. Jos asiakkaalla on oikeus taksin käyttöön, hän saa korvauksen taksimatkasta suorakorvauksena taksissa. Korvauksen saaminen edellyttää, että matka on tilattu alueellisesta tilausnumerosta.

Lue lisää