Kotihoidon tukeminen myöhentää äitien työhön siirtymistä

Äidit hoitavat lasta pidempään kotona niissä kunnissa, jotka maksavat kotihoidon tuen kuntalisää. Tuen määrä vaikuttaa hoitojakson pituuteen sekä työssä että työttömänä olleilla äideillä.

Kotihoidon tukeminen myöhentää äitien työhön siirtymistä ja vähentää lasten osallistumista varhaiskasvatukseen, tuore tutkimus osoittaa.  Kotihoidon tuen määrä vaikuttaa hoitojakson pituuteen riippumatta siitä, onko äiti työtön vai työssä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 80 % äideistä hoiti lasta kotona ainakin vuoden ikäiseksi. Kaikki äidit olivat äitiysvapaalla lapsen syntymän aikana ja sen jälkeen, ja valtaosa hoiti lasta kotona myös koko vanhempainvapaajakson. Vanhempainvapaajakso päättyy, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen, joten suurin osa äideistä käytti lisäksi kotihoidon tukea ainakin jonkin aikaa. Isät taas käyttivät useimmiten vapaista vain heille kiintiöidyn osan.

– Äitien pitkien, yli 2 vuotta kestävien kotihoitojaksojen määrä kuitenkin väheni 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana, sanoo tutkija Tapio Räsänen Kelasta.

Kuntalisää maksavissa kunnissa äidit pitempään kotona

Osa kunnista maksaa kotihoidon tukeen kuntalisää. Tutkimuksen perusteella niissä kunnissa lasta kotona hoitavien äitien osuus on suurempi ja äidit siirtyvät työhön myöhemmin kuin muissa kunnissa. Yli 150 euron suuruiset kuntalisät pienensivät tutkimusaikana äitien työllistymisen todennäköisyyttä 8–18 %:lla. Vaikutus ei riippunut kunnan työttömyysasteesta tai äitien taustatekijöistä.

Sen sijaan yksityistä hoitoa tukevissa kunnissa äidit siirtyivät työhön aiemmin kuin muissa kunnissa. Suurempi yksityisen hoidon tuki ei kuitenkaan ole suoraan yhteydessä työllistymistodennäköisyyteen vaan selittyy kuntien välisillä eroilla esimerkiksi työmarkkinoissa ja muiden palveluiden tarjonnassa. Tuki tarjoaa perheille mahdollisuuden valita kunnallisen ja yksityisen palvelun välillä.

Perhepolitiikka vaikuttaa eri ryhmiin eri tavoin

Kotihoidon tuen määrä vaikutti hoitojakson pituuteen sekä työssä että työttömänä olleilla äideillä. Vaikutus oli kuitenkin voimakkain niillä äideillä, joiden työmarkkina-asema oli heikko.

– Äideillä, jotka olivat työssä ennen lapsen syntymää, on muita äitejä paremmat työllistymismahdollisuudet, Räsänen toteaa.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä äideistä oli ennen esikoisensa syntymää työssä keskimäärin 71 % ja työttömänä tai työvoiman ulkopuolella keskimäärin 29 %. Ennen lapsen syntymää työssä olleet äidit palasivat työhön aiemmin kuin työttömänä tai työvoiman ulkopuolella olleet. 

Toisen lapsen saaneista työllisistä äideistä yli puolet työskenteli lasten syntymien välissä, vaikka olisi halutessaan voinut olla yhtäjaksoisesti hoitovapaalla esikoisen syntymän jälkeen.

Tutkimus tarkasteli perhepolitiikan vaikutuksia perheiden lastenhoito- ja työllistymisratkaisuihin eri ryhmissä. Tutkimusaineisto oli 60 %:n otos kaikista vuosina 2001–2009 lapsen synnyttäneistä naisista.

Vanhempainvapaan pidentäminen edistäisi sukupuolten tasa-arvoa

Perhevapaat jakautuvat epätasaisesti vanhempien kesken. Pitkät hoitojaksot heikentävät naisten työllisyyttä sekä ura- ja palkkakehitystä ja pienentävät tulevia eläkkeitä.

– Tukien tason vaikutus äitien työllisyyspäätöksiin on merkittävä. Perhepolitiikalla voidaan siis yrittää vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen. Jos perhevapaajärjestelmän toivotaan edistävän sukupuolten tasa-arvoa, vapaat tulisi jakaa nykyistä tasaisemmin äitien ja isien kesken, Tapio Räsänen sanoo.

Yksi keino on ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden pidentäminen niin, että osa pidennyksestä kiintiöitäisiin isille. Nykyisin vanhempainvapaajakso päättyy, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen.

– Vanhempainvapaiden pidentäminen vähentäisi kotihoidon tuen tarvetta ja kuntien paineita tarjota varhaiskasvatusta kaikkein pienimmille. Jos lisäksi kotihoidon tuen määrä pienenisi porrastetusti lapsen kasvaessa, pitkät kotihoitojaksot todennäköisesti vähenisivät.

 

Julkaisu

Räsänen T, Österbacka E, Valaste M ja Haataja A. Lastenhoidon tukien vaikutus äitien osallistumiseen työmarkkinoille. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 14, 2019. ISBN 978-952-284-057-8 (pdf).