Muutoksenhaun asiakirjoja jäi toimittamatta Kelan järjestelmävirheen vuoksi

Kelan tietojärjestelmästä löytyneen virheen vuoksi osa asiakkaiden 12.3.2018–3.12.2019 muutoksenhakuun liittyvistä asiakirjoista ei ole siirtynyt Kelasta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Virhe koski 439 tapausta, ja asiakirjoja jäi toimittamatta yhteensä 8548 kappaletta.

Kela käy läpi kaikki tapaukset ja on yhteydessä niihin asiakkaisiin, joiden asia käsiteellään virheen vuoksi uudelleen.

Lakiyksikön päällikkö Mia Helle pahoittelee asiakkaille aiheutunutta haittaa. 

– Asiakkaan oikeusturvan varmistamiseksi on tärkeää, että muutoksenhaussa ovat käytössä kaikki tiedot ja asiakkaan toimittamat asiakirjat. Tämä ei ole nyt valitettavasti kaikkien kohdalla toteutunut.

Ongelma asiakirjojen toimittamisessa johtui järjestelmän päivityksessä tapahtuneesta virheestä. Vika huomattiin marraskuun lopussa ja korjattiin välittömästi. Kela on käynyt läpi tietojärjestelmänsä, eikä muita virheitä ole löydetty.

– Päivityksessä tapahtui inhimillinen virhe. Tiettyjen toimitettavien asiakirjojen määrä oli rajoitettu 50:een tapausta kohden. Osalla asiakkaista liitteitä ja muita asiakirjoja on tätä enemmän, sanoo IT-johtaja Jukka Melanen.

Virheen takia kaikki asiakirjat eivät olleet käytettävissä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden päätöksenteossa. Tästä on voinut aiheutua virheellisiä päätöksiä.

Jos asian käsittely tai muutoksenhaku on kesken, Kela lähettää puuttuneet asiakirjat sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan tai vakuutusoikeuteen. Jos asiassa on annettu kielteinen ratkaisu, se käsitellään uudelleen. Jos asiakkaan valitus on hyväksytty, sitä ei käsitellä uudelleen.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta käsittelee muun muassa Kelan ja työttömyyskassojen päätöksistä tehdyt valitukset. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa käsitellään vuosittain noin 42 000 tapausta. Jatkovalitukset muutoksenhakulautakunnan päätöksiin käsitellään vakuutusoikeudessa, joka on ylin oikeusaste sosiaalivakuutusasioissa.

Lisätietoja muutoksenhausta