Näin Kelan palvelut Hyrynsalmella muuttuvat 1.9. alkaen

Syyskuun alusta Kelan palvelupiste Hyrynsalmella (Laskutie 1) korvataan muilla palveluilla. Kunta ja Kela suunnittelevat yhdessä korvaavaa palvelua Hyrynsalmelle. Kela-asioita voi jatkossa hoitaa myös Kelan muissa palvelupisteissä, puhelimitse ja verkossa.

Lähimmät Kelan palvelupisteet ja aukioloajat:

  • Kajaanin palvelupiste (Pohjolankatu 28) on avoinna ma, ti, to ja pe klo 9–16.
  • Suomussalmen palvelupiste (Syväyksenkatu 1) on avoinna ma, ke, to ja pe klo 10–12 ja 13–15.
     

Lisäksi Kela voi tarpeen mukaan järjestää alueelle pop up -palveluita yhteistyössä kunnan tai muiden toimijoiden kanssa. Pop up -palvelun idea on, että Kelan palveluasiantuntija tulee asiakkaiden luo esimerkiksi kirjastoon tai sosiaalitoimistoon.

Puhelimitse, ajanvarauksella ja verkossa

Useimmat Kela-asiat voi hoitaa puhelimitse. Puhelinpalvelussa voi pyytää neuvoa, hakea etuuksia ja saada apua verkkoasiointiin. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Palvelunumerot löytyvät osoitteesta www.kela.fi/palvelunumerot.

Puhelinpalveluun voi myös varata ajan, jolloin Kelan palveluneuvoja perehtyy asiakkaan tilanteeseen etukäteen ja soittaa sovittuna ajankohtana. Ajan voi varata osoitteessa www.kela.fi/ajanvaraus tai soittamalla Kelaan. Osaan Kelan palvelunumeroista voi myös jättää soittopyynnön. Kun Kelan palveluneuvoja soittaa ajanvarauksen tai soittopyynnön tehneelle asiakkaalle, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään.

Moneen kysymykseen löytyy vastaus Kelan verkkosivuilta (www.kela.fi), ja useimmat Kela-asiat hoituvat verkossa (www.kela.fi/asiointi). Kelan asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkossa voi lähettää hakemuksia ja liitteitä tai tarkistaa oman hakemuksen käsittelytiedot. Verkkoasiointiin voi halutessaan saada tukea palvelupisteestä tai puhelinpalvelusta.

Lisätietoa asiakkaille