Asumistukipäätöksiä vuodelle 2023 pitää vielä odottaa | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Asumistukipäätöksiä vuodelle 2023 pitää vielä odottaa

Julkaistu 16.11.2022

Kela voi aloittaa vuodelle 2023 myönnettävien tai tarkistettavien asumistukihakemuksien käsittelyn vasta noin joulukuun puolivälissä. Asumistukihakemus voidaan käsitellä, kun Kela on saanut tietoonsa kaikki asumistuen määrään vaikuttavat tiedot.

Kela voi aloittaa ensi vuoden yleisen asumistuen hakemuksien käsittelyn aikaisintaan noin joulukuun puolivälissä ja eläkkeensaajan asumistuen hakemuksien hieman aikaisemmin. Hakemuksia voidaan käsitellä vasta, kun kaikki tarvittavat etuuksien määriin vaikuttavat tiedot ovat käytettävissä. 

Hallitus on esittänyt yleiseen asumistukeen väliaikaista muutosta, joka olisi voimassa vuoden 2023. Muutosta koskeva hallituksen esitys on vielä eduskunnan käsittelyssä.  

Osa eläkkeensaajan asumistuen määräytymisperusteista vahvistetaan vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Asetusta ei ole vielä annettu vuodelle 2023. 

Lisäksi osaan yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen perusteista vaikuttavat vuosittain vahvistettavat indeksit. Kelan maksamien asumistukien määriin vaikuttavat myös monet muut etuudet, ja myös niiden euromäärät muuttuvat vuodenvaihteessa. 

Oletko hakenut asumistukea tai tuen tarkistamista ensi vuodelle?

Jos olet hakenut asumistukea vuodelle 2023, päätöksen saaminen saattaa kestää vuodenvaihteen muutosten takia keskimääräistä käsittelyaikaa kauemmin.  

Voit tarkistaa hakemuksesi tilanteen kätevästi OmaKelasta. Näet asiointipalvelusta, milloin hakemus on vastaanotettu, onko hakemus jo käsitelty, paljonko tukea on myönnetty ja milloin on tuen seuraava maksupäivä.

Kelan verkkosivuilla olevat laskurit päivitetään tammikuussa. Tällä hetkellä voit arvioida laskurien avulla, paljonko voisit saada asumistukea vuoden 2022 tietojen perusteella laskettuna.

Sivu päivitetty 16.11.2022