Ruotsi lopettaa takuueläkkeen maksamisen ulkomaille vuodenvaihteessa | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Ruotsi lopettaa takuueläkkeen maksamisen ulkomaille vuodenvaihteessa

Julkaistu 19.12.2022

Ruotsi on päättänyt lopettaa vuonna 1938 tai myöhemmin syntyneiden garantipensionin eli takuueläkkeen maksamisen Suomeen 1.1.2023 alkaen. Ruotsin eläkevirasto lähettää asiasta päätöksen joulukuun puolessa välissä. Muutos voi vaikuttaa joidenkin takuueläkkeen saajien Kelan etuuksiin. 

Ruotsi on päättänyt lopettaa joidenkin takuueläkkeiden maksamisen ulkomaille 1.1.2023 lähtien. Päätös koskee vuonna 1938 ja sitä myöhemmin syntyneitä, jotka saavat Ruotsin takuueläkettä tai perhe-eläkettä (garantipension till omställningspension).

Takuueläkkeen maksaminen ei lopu henkilöiltä, jotka ovat syntyneet vuonna 1937 tai sitä aiemmin. Lopetuspäätös ei koske myöskään leskeneläkkeen lisäksi maksettavaa takuueläkettä (garantipension till änkepension). Sen maksaminen jatkuu normaalisti.

Takuueläkkeen loppuminen ei vaikuta työeläkkeisiin, joita maksavat Ruotsin eläkevirasto eli Pensionsmyndigheten tai ruotsalaiset työmarkkinaeläkelaitokset. Eläkeviraston työeläkkeitä (inkomstpension, premiepension, inkomstpensionstillägg, tilläggspension) ja työmarkkinaeläkelaitosten eläkkeitä maksetaan Ruotsin ulkopuolelle kuten aiemminkin.

Ruotsin eläkevirasto lähettää joulukuun puolessa välissä takuueläkkeen saajille päätöksen maksun lopettamisesta.

Tarkista oikeutesi Kelan muihin etuuksiin

Jos asiakas on syntynyt vuonna 1938 tai myöhemmin ja saa takuueläkettä Ruotsista sekä lisäksi Kelasta takuueläkettä tai ylimääräistä rintamalisää, jossa Ruotsin takuueläke on huomioitu tulona, täytyy nämä Kelan etuudet tarkistaa. 

Eläkkeensaajan asumistuki voidaan tarkistaa, jos Ruotsin takuueläkkeen lakkaaminen yksin tai yhdessä muiden mahdollisesti tapahtuvien muutosten kanssa aiheuttaa vuosituloissa huomattavan muutoksen. Muutosta pidetään huomattavana, jos tulot pienentyvät 509 euroa vuodessa (vuonna 2023).

Asiakkaalle saattaa syntyä oikeus Kelan takuueläkkeeseen, kun Ruotsin maksama takuueläkkeen maksaminen päättyy. Jotta asiakas voi saada Kelan maksaman takuueläkkeen, hänen täytyy asua Suomessa ja yhteenlaskettujen eläkkeiden täytyy jäädä alle takuueläkkeeseen oikeuttavan tulorajan. Vuoden 2023 tuloraja on 914,95 e/kk. Jos asiakkaan yhteenlasketut eläkkeet ylittävät takuueläkkeeseen oikeuttavan tulorajan, hän ei voi saada takuueläkettä.

Kelan etuutta tai etuuden tarkistamista voi hakea sähköisesti OmaKelassa (www.kela.fi/omakela). Kirjautumiseen tarvitaan verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai sähköinen henkilökortti. Hakemuksen voi jättää myös suullisesti soittamalla Kelaan tai postittamalla hakemuslomakkeen. Hakemuksen liitteeksi täytyy toimittaa selvitys mahdollisista ulkomailta maksettavista eläkkeistä vuonna 2023.

Jos asiakas saa eläkettä saavan hoitotukea ja lisäksi muutakin eläkettä kuin nyt lakkaavaa Ruotsin takuueläkettä, hoitotuen maksaminen jatkuu normaalisti. Jos Ruotsin takuueläke kuitenkin on asiakkaan ainoa eläke eikä hänelle myönnetä 1.1.2023 alkaen muuta eläkettä, hoitotuki lakkautetaan. Tällöin asiakkaalla voi olla oikeus 16 vuotta täyttäneen vammaistukeen. Tukea voi hakea OmaKelassa, lähettämällä hakemuslomakkeen Kelaan tai soittamalla puhelinpalveluun. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto C tai muu lääketieteellinen selvitys, jossa on ajantasainen kuvaus asiakkaan toimintakyvystä.

Jos asiakas on syntynyt vuonna 1937 tai aikaisemmin ja saa Ruotsista takuueläkettä, takuueläkkeen maksu jatkuu kuten aiemminkin, eikä asiakkaan tarvitse tehdä mitään.

Puhelinnumerot

  • Eläkeasiat 020 692 202 (ulkomailta +358 20 692 202), palvelemme ma–pe klo 9–16
  • Kansainväliset tilanteet 020 634 0200 (ulkomailta +358 20 634 0200), palvelemme ma–pe klo 10–15
  • Eläkettä saavan hoitotuki/16 vuotta täyttäneen vammaistuki 020 692 205 (ulkomailta + 358 20 692 205), palvelemme ma-pe klo 9-16

Hakemuslomakkeet

  • Tarkistushakemus Kansaneläke/Takuueläke/Ylimääräinen rintamalisä (E 285)
  • Hakemus Eläkkeensaajan asumistuki (AE 1)
  • Hakemus Takuueläke (GE 1)
  • Hakemus Eläkettä saavan hoitotuki/16 vuotta täyttäneen vammaistuki (EV 256)

Lue lisää

Sivu päivitetty 16.12.2022