Kevan virhe kunta-alan eläkemaksuissa vaikuttaa Kelan etuuksiin vain vähän

Keva on maksanut inhimillisen virheen vuoksi kunta-alalta eläkettä saavien tammikuun eläkkeet jo joulukuussa. Kela on selvittänyt virheen vaikutuksia etuuksiin ja todennut, että vaikutukset ovat vähäiset. 

Virheellinen maksuajankohta ei vaikuta Kelan eläke-etuuksiin kuten kansaneläkkeeseen, takuueläkkeeseen tai eläkkeensaajan asumistukeen. Kelan eläke-etuuksissa työeläke otetaan huomioon ajalle, jolle se on myönnetty. Työeläkkeen maksuajankohta ei siis vaikuta Kelan eläkkeisiin.

Virhe ei vaikuta yleensä myöskään perustoimeentulotukeen. On kuitenkin mahdollista, että virheen vuoksi yksittäisille asiakkaille syntyy oikeus saada toimeentulotukea tammikuussa.

– On harmillista, että Kevan työeläkkeiden maksussa sattui virhe. Hyvä puoli asiassa on, että tämä ei vaikuta juurikaan Kelan etuuksiin, sanoo etuuspalvelujen lakiyksikön päällikkö Mia Helle.

Kela jatkaa etuuksien maksamista normaalisti, eikä asiakkaan tarvitse olla Kelaan yhteydessä.

Lue lisää