Sosiaaliturvan kansainvälinen tiedonvaihto tapahtuu yhä enemmän sähköisesti

Yli 70 suomalaista sosiaaliturvalaitosta käyttää EU-maiden sähköistä tietojenvaihtojärjestelmää EESSIä. Tietojenvaihdon digitalisoituminen takaa aiempaa sujuvamman yhteistyön kansainvälisissä etuusasioissa.

Kansainvälinen sähköinen tietojenvaihto on käynnistynyt vaiheittain sekä Kelassa että muissa Suomen sosiaaliturvalaitoksissa. Yhä suurempi osa tiedoista siirtyy sähköisesti eri maiden välillä 7.12. alkaen.

Suomessa sähköinen tietojenvaihto laajentui joulukuussa 2020 EU-eläkehakemuksiin, rajat ylittävään perintään sekä eri sosiaaliturva-aloille yhteisiin tietoihin.

Aiemmin tietojenvaihto on jo aloitettu sairastamiseen, työttömyysturvaan, tapaturmiin ja perhe-etuuksiin liittyvissä asioissa sekä tilanteissa, joissa määritellään, minkä maan lainsäädännön mukaan henkilön oikeus etuuksiin määräytyy.   

EU-maiden sosiaaliturvalaitokset käyttävät tietojenvaihtoon sähköistä EESSI-järjestelmää (Electronic Exchange of Social Security Information). Myös Iso-Britannia, Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi ovat mukana tietojenvaihdossa.

Kela vastaa Suomen EESSI-yhteyspisteestä, jonka kautta tietoa siirretään Suomen ja muiden maiden sosiaaliturvalaitosten välillä. EESSIä käyttävät Kelan lisäksi työttömyyskassat, TE-palvelut, Työllisyysrahasto, tapaturmavakuutuslaitokset sekä Eläketurvakeskus ja työeläkelaitokset.

Lue lisää