Tulorekisteritiedot määräävät vanhempainpäivärahojen, erityishoitorahan, sairauspäivärahojen ja kuntoutusrahan euromäärän

Sairausvakuutuslaki muuttui vuoden 2020 alusta niin, että päivärahat määräytyvät edeltävän 12 kuukauden tulojen mukaan eikä enää verotustietojen tulojen tai työnantajan ilmoittaman 6 kuukauden tulojen mukaan.

Päivärahan perusteena on nyt vuositulo. Se lasketaan 12 kalenterikuukaudelta, jotka ovat edeltäneet päivärahaoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. 12 kuukauden tarkastelujakson ja päivärahan alkamisajankohdan väliin jää 1 kalenterikuukausi, jonka aikana saatuja tuloja ei oteta huomioon.

Päivärahojen määrä ei enää perustu verotustiedoista saataviin palkkatuloihin eikä edeltävän 6 kuukauden ajalta ansaittuihin palkkatuloihin, vaikka kyse olisi palkkatyötä tekevän henkilön päivärahasta.

– Kun Kela saa etuuskäsittelyä varten palkkatiedot tulorekisteristä, paperisota Kelan ja työnantajien välillä on siltä osin ohi toteaa suunnittelija Anne Flak Kelan työ- ja toimintakykyosaamiskeskuksen sairauspäiväraharyhmästä.

Kaikki ei kuitenkaan hoidu sillä, että työnantaja ilmoittaa maksetut palkat tulorekisteriin. Työnantajan täytyy edelleen hakea päivärahaa, jos se maksaa palkkaa sairaus-, kuntoutus- taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan ajalta.

Päivärahan hakemiseen on monta tapaa. Työnantaja voi valita seuraavista tavoista itselleen helpoimman:

Puutteelliset tulorekisteri-ilmoitukset asiakkaiden kiusana

Kaikki työnantajat eivät ole siirtyneet tulorekisteriaikaan yhtä linjakkaasti.

– Jo ensimmäisten viikkojen aikana tulorekisteristä on puuttunut palkkatuloja, joita olisi tarvittu päivärahahakemusten käsittelyyn. Näissä tilanteissa Kela ohjaa aina työntekijän ottamaan yhteyttä työnantajaansa, jotta virhe voidaan korjata, Anne Flak sanoo.

Oikeat palkkatiedot tulorekisterissä ja oikea päivärahan määrä ovat myös työnantajan etu.  Jos työnantaja on maksanut palkkaa työntekijän poissaolon ajalta, Kela maksaa päivärahan työnantajalle. Jos tulorekisteristä puuttuu palkkatietoja, työnantajakin saa päivärahan liian pienenä.

Työnantajan kannattaa tarkistaa saamistaan päivärahapäätöksistä, että Kela on saanut vuosituloon huomioidut palkat tulorekisteristä oikein. Jos palkkoja on ilmoitettu liian paljon tai liian vähän, virheet pitää korjata tulorekisteriin, ja asiasta pitää ilmoittaa Kelaan.

– Näissä tilanteissa annamme päivärahasta uuden päätöksen. On kaikkien etu, että päivärahat myönnetään oikean suuruisina, Anne Flak painottaa.

Skype-infossa lisätietoa helmikuun alussa

Kela aloittaa kevätkaudella Skype-infojen sarjan työnantajille. Ensimmäisessä, joka järjestetään 6.2. klo 13 otsikkona on Kelan päivärahat ja tulorekisteri.

Tilaa Kelan Työnantajainfo sähköpostiisi! Pysyt ajan tasalla.