Muutoksia Kelan etuuksiin 1.4.2019 alkaen

Huhtikuun alussa astuu voimaan useita lakimuutoksia Kelan myöntämissä etuuksissa. Muutokset koskevat perhe-etuuksia, työttömyysturvaa ja sosiaaliturvan kansainvälisiä tilanteita. Rintama- ja veteraanilisiin tulee 1,2 %:n korotus.

Eduskunta päätti viime vuoden lopussa korottaa veteraanietuuksia sen verran kuin kansaneläkeindeksin korotus olisi etuuksia korottanut vuonna 2019. Rintamalisiin ja vammaisetuuslain mukaiseen veteraanilisään tehdään 1,2 %:n korotus 1.4.2019 alkaen.

Perhe-etuuksiin parannuksia

Huhtikuun alun parannukset koskevat muun muassa lapsesta yksin huolehtivan äidin vanhempainrahakautta, monikkoperheen isän isyysvapaata ja adoptiovanhempien vanhempainrahakautta.

Työttömyysturvan aktiivimalliin muutoksia

Työtön työnhakija voi täyttää työttömyysturvan aktiivisuusehdon uusilla tavoilla 1.4. lähtien.

Aktiivisuutta voi kerryttää myös muiden kuin työvoimaviranomaisten järjestämillä palveluilla. Kela hyväksyy toiminnan aktiivisuudeksi osallistujan toimittaman todistuksen perusteella.

Palkan ja työttömyysturvan yhteensovittaminen helpottuu

Huhtikuusta alkaen osa-aikatyötä tekevä ei joudu enää odottamaan työttömyysetuutta. Asiakas ilmoittaa työssäolostaan Kelaan normaalisti työttömyysajan ilmoituksessa, mutta työttömyysetuuden määrään työnteko vaikuttaa vasta sitten, kun palkka työstä on maksettu. Tiedon maksetun palkan määrästä Kela saa tulorekisteristä.

Suomeen muuttavien ja ulkomaille lähtevien oikeudet saada etuuksia muuttuvat

Huhtikuun alussa astuu voimaan laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa. Se vaikuttaa siihen, kuinka kauan Suomesta tilapäisesti ulkomaille muuttanut henkilö on oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan ja Kelan etuuksiin. Lainmuutokset koskevat myös ulkomailta Suomeen muuttavia.