Yli 3 550 työeläkkeelle jääneellä saattaa olla oikeus lisäksi kansaneläkkeeseen

Kela selvitti, kuinka monella työeläkkeelle jääneellä olisi oikeus saada työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä. Suurin osa selvityksessä löytyneistä kansaneläkkeeseen oikeutetuista on 65 vuotta täyttäneitä, mutta mukana on myös nuorempia työkyvyttömyyseläkkeelle jääneitä. Kela ottaa yhteyttä asiakkaisiin, joilla voi olla oikeus kansaneläkkeeseen.

Vanhuuseläkkeen alaikäraja on työeläkkeessä alempi kuin kansaneläkkeessä. Tämän vuoksi osa työeläkkeelle jääneistä ei huomaa 65 vuotta täyttäessään hakea kansaneläkettä, vaikka heillä saattaisi olla siihen oikeus.

Kelan rekisteritietojen perusteella löytyi 3 557 asiakasta, jotka saavat niin pientä työeläkettä, että heillä saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen. Vuonna 2020 määrä oli 13 804. Poikkeuksellisen suuri määrä johtui 1.1.2020 tehdystä tasokorotuksesta. Korotuksen vuoksi kansaneläkkeen sai hieman aiempaa suuremmilla eläketuloilla.

Kela ottaa näihin asiakkaisiin yhteyttä viestipalvelun kautta, puhelimitse tai kirjeitse ja neuvoo kansaneläkkeen hakemisessa. Kansaneläkkeessä on 6 kuukauden takautuva hakuaika. Jos vanhuuseläke myönnetään työttömyysturvan lisäpäivien perusteella, takautuvaa hakuaikaa ei ole.  

Kaikki rekisteripoiminnassa löytyneet eivät kuitenkaan tule saamaan kansaneläkettä. Asiakkaalla saattaa olla muita eläketuloja, jotka vaikuttavat kansaneläkkeen myöntämiseen. Kansaneläkkeen saannin esteenä voi olla esimerkiksi ulkomailta maksettava eläke.

Kela selvittää kansaneläkkeeseen oikeutettujen määrän rekistereistään vuosittain. Vuonna 2020 tehdyn selvityksen perusteella kansaneläkettä alkoi saada 6 787 asiakasta. Myönnetyn kansaneläkkeen määrä oli keskimäärin noin 64 e/kk.

Etuuspäällikkö Pirjo Raute painottaa myönnetyn kansaneläkkeen tärkeyttä.

Määrä saattaa tuntua äkkiseltään pieneltä summalta mutta pienituloisen eläkkeensaajan talouteen sillä voi olla suuri merkitys.

Kansaneläkkeen tuloraja ja takuueläkkeen määrä

Jos saat työeläkettä ja muita eläkkeitä vähemmän kuin 1 373,30 e/kk, kansaneläke voi täydentää eläketurvaasi. Parisuhteessa asuvalla työeläkkeen vastaava määrä on 1 230,63 e/kk. Kansaneläkettä voi täydentää lisäksi takuueläke. Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen (837,59 e/kk), jos kaikki hänen eläkkeensä ennen verotusta ovat yhteensä enintään 830,82 e/kk. Tuloraja ja vähimmäiseläke jäävät kuitenkin tätä pienemmäksi, jos henkilö on varhennetulla vanhuuseläkkeellä.

Edellä mainitut rahamäärät korottuvat vuodenvaihteessa kansaneläkeindeksin tarkistuksen vuoksi.

Lisätietoja asiakkaille