Henkilöasiakkaat voivat taas varata verkossa puhelinaikoja 9.5. alkaen

Henkilöasiakkaiden mahdollisuus varata puhelinaikoja on ollut poissa käytöstä kevään aikana. Maanantaista 9.5. alkaen henkilöasiakkaat voivat taas varata itselleen puhelinaikoja. Varattava aika on nyt 15 minuutin pituinen, ja aikoja on tarjolla rajallinen määrä.

Kelan puhelinpalveluun tuli alkuvuonna aiempaa enemmän puheluita, ja ajanvarauspalvelua hoitavien työntekijöiden panosta tarvittiin sinne. Kyseessä oli tilapäinen muutos, jonka aikana palvelun sisältöä kehitettiin niin, että se vastaisi paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin.

Verkossa voi nyt varata 15 minuutin neuvonta-ajan puhelinpalveluun, ja aikoja on tarjolla rajallinen määrä.

Jos aikoja ei ole tarjolla, asiakas voi soittaa puhelinpalveluun. Jos asian hoitaminen vaatii pidemmän ajan, Kelan puhelinpalvelun työntekijä voi varata asiakkaalle uuden, pidemmän ajan. Tulkkausta tarvitseva asiakas voi varata ajan soittamalla puhelinpalveluun.

Kelan yhteistyökumppanit voivat jatkossakin varata asiakkailleen puhelinaikoja

Myös Kelan yhteistyökumppani voi varata yhteiselle asiakkaalle pidemmän ajan esimerkiksi etuuden hakemista, digitukea tai elämäntilanteen muutoksen läpikäyntiä varten. Kumppani voi myös varata yhteisen puhelinajan asiakkaan, kumppanin ja Kelan työntekijän kanssa. Maanantaista 2.5. alkaen kumppani ei voi valita ajanvarauksen syyksi neuvontaa.

Aika kannattaa varata, jos asiakkaan elämäntilanne on monimutkainen tai hänellä on paljon selvitettäviä asioita. Asiakkaan pyynnöstä myös hänelle aiemmin tehtyjä varauksia voi tarkistaa tai peruuttaa. Myös tämän voi tehdä verkossa.

Ajanvarausjärjestelmään pitää tunnistautua, ja organisaation tietojen pitää löytyä Kelan rekisteristä. Kela.fistä voi tarkistaa, mitä ajan varaamiseen verkossa tarvitaan.

Saamenkieliset asiakkaat voivat jättää soittopyynnön osoitteeseen saame@kela.fi

Lue lisää