Mänttä-Vilppulan palvelupiste muuttaa

Mänttä-Vilppulan palvelupiste muuttaa 8.8. osoitteeseen Hallituskatu 23.

Kela palvelee 8.8. alkaen ma-ke klo 9-12 ja 13-15 uudessa Yhteispalvelukeskuksessa. Kela muuttaa uusiin tiloihin Seppälän puistokadulta.

Yhteispalvelun asiointipiste on avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-15. Siellä voi asioida Kela-asioissa myös varsinaisen palvelupisteen ollessa suljettuna.

Yhteispalvelupisteessä toimivat samoissa tiloissa myös mm. vero-ja TE-palvelut, etsivä nuorisotyö ja sosiaalipalvelut. Asiointipisteen ovet aukeavat ensimmäisen kerran keskiviikkona 8.8.2018 klo 8. Uudet tilat avataan virallisesti 8.8. klo 12.

Asiointipisteen palveluneuvoja auttaa

Asiointipisteen palveluneuvojalta voi kysyä neuvoja esimerkiksi etuuksien hakemiseen ja verkkoasiointiin. Palveluneuvoja auttaa asiakasta valitsemaan asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivan tavan asioida. Asian voi esimerkiksi hoitaa verkossa, varata ajan tai jättää liitteen tai hakemuksen postilaatikkoon. Palvelupisteessä on myös asiakaspäätteitä, joilla voi esimerkiksi täyttää hakemuksia ja varata ajan.

Asiat kuntoon ajanvarauksella

Ajan voi varata verkossa osoitteessa www.kela.fi/ajanvaraus tai soittamalla Kelaan. Aika kannattaa varata aika etenkin silloin, kun elämäntilanne muuttuu ja neuvot tukien hakemiseen ovat tarpeen. Etukäteen varattu aika antaa Kelan palveluneuvojille mahdollisuuden perehtyä asiaan etukäteen.

Myös Kelan puhelinpalveluun voi varata ajan. Puhelinpalvelu on auki maanantaista perjantaihin. Puhelinajanvarauksella voi hoitaa etuusasioita ja saada neuvoja esimerkiksi verkkoasiointiin.

Vastauksia myös verkosta

Moniin kysymyksiin löytyy vastaus helposti ja nopeasti Kelan verkkosivuilta.

Kelan asiointipalvelussa (www.kela.fi/asiointi) voi hakea lähes kaikkia etuuksia ja tarkistaa esimerkiksi oman hakemuksen käsittelytiedot. Asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Verkkoasiointipalvelussa voi mm. hakea Kelan etuuksia, ilmoittaa muutoksista ja lakkauttaa tuen, tarkistaa, onko hakemus ratkaistu ja lähettää etuusasioihin liittyviä viestejä.