Valtiokonttorin digijohtaja Nina Nissilä Kelan ICT-palvelukeskuksen johtajaksi

Kelan hallitus on tänään kokouksessaan päättänyt nimittää YTM Nina Nissilän Kelan ICT-palvelukeskuksen johtajaksi.

Nissilä siirtyy Kelaan Valtiokonttorin D9-digitiimin johtajan paikalta. D9-digitiimin tehtävänä on ollut tukea valtionhallinnon digitalisaatiota asiakasnäkökulmasta. Nissilällä on pitkä kokemus vaativista ICT-alan johtotehtävistä. Hänen aiempia työnantajiaan ovat olleet muun muassa Tieto, CGI ja Ilmarinen. Hänellä on kokemusta muutosjohtamisesta sekä vahvat verkostot julkishallinnon ICT-toimijoihin.

Nissilä aloittaa Kelassa 15.10.2018. Ensimmäisessä vaiheessa Nissilä aloittaa ICT- ja kehittämispalveluiden tulosyksikön johtajana ja vastaa ICT-palvelukeskuksen perustamisesta 1.4.2019 alkaen. ICT-palvelukeskus on osa Kelan organisaatiota.

– Kela on vahva digitalo, jonka toimintaa olen päässyt seuraamaan myös D9:n vetäjän paikalta. Kelassa on huikeaa osaamista ja sitoutuneita ammattilaisia. On erittäin kiinnostavaa päästä mukaan ICT-palvelukeskuksen rakentamiseen ja toiminnan käynnistämiseen. Kelan strategian keskeinen tavoite erinomaisesta asiakaskokemuksesta vaatii paljon myös ICT:ltä, jotta teknologian kehittymisen hyödyt saadaan ripeästi ja paremmin asiakkaiden ja kumppaneiden käyttöön.

Kelassa työskentelee tietohallinnon toimialalla noin 900 ammattilaista. Valtaosa heistä työskentelee Helsingissä, Jyväskylässä tai Turussa. Kela tuottaa etuustietojärjestelmät ja muut organisaation omat tietotekniikkapalvelut, kansalaisille tarjottavat verkkopalvelut sekä terveydenhuollolle, apteekeille ja kansalaisille tarjottavat Kanta-palvelut.

– D9:n tehtävänä on ollut tukea digitalisaatiohankkeiden läpivientiä ja digiloikan tekijöitä käytännön työssä. Ytimessä on ollut julkishallinnon palveluprosessien kehittäminen asiakaskeskeiseksi ja palveluiden poikkihallinnollinen suunnittelu ja toteutus. Asiakas tulee olemaan työni keskiössä myös Kelassa.

Kelan ICT-palvelukeskuksen johtajan tehtävää haki 81 henkilöä.