Veronpalautus huomioidaan toimeentulotuessa tulona

Yli 50 euron suuruinen veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen. Tänä vuonna veronpalautuksia maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Valtaosa palautuksista maksetaan elokuussa.

Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Noin 80–90 % palautuksista maksetaan asiakkaille elokuussa. Palautukset voivat vaikuttaa toimeentulotukeen.

Toimeentulotuessa huomioidaan vähäisen määrän yli menevä osa veronpalautuksesta. Vähäisenä pidetään alle 50 euron palautusta henkilöä kohti tai alle 100 euroa perhettä kohti. Jos esimerkiksi yksin asuva asiakas saa elokuussa veronpalautusta 200 euroa, siitä 150 euroa vaikuttaa elokuun toimeentulotukeen. Suuri veronpalautus voi vaikuttaa toimeentulotukeen useamman kuukauden ajan.

Elokuun veronpalautuksien osalta verotus vahvistetaan viimeistään 18.6. Kelan tätä ennen tekemissä toimeentulotukipäätöksissä veronpalautukset on voitu huomioida keskeneräisen verotuksen tietojen perusteella. Jos asiakkaan saama veronpalautus on keskeneräisen verotuksen määrää suurempi, Kela tarkistaa toimeentulotukipäätöksen, jolloin tuen määrä pienenee.

Jos veronpalautus on keskeneräisen verotuksen määrää pienempi ja huomioitu toimeentulotukipäätöksessä liian suurena, asiakkaan pitää hakea tuen tarkistusta Kelasta. Asiakkaan on haettava tukipäätöksen tarkistamista myös silloin, jos palautuksen maksupäivä muuttuu. Ohjeet ja tietoa tuen tarkistamisesta löytyvät asiakkaan saamasta toimeentulotukipäätöksestä.

Tukeen vaikuttaa vain ulosottoperinnästä jäävä osa palautuksesta

Jos veronpalautus tai osa siitä peritään asiakkaan ulosotossa olevan velan lyhentämiseksi, vain ulosoton jälkeinen osa palautuksesta vaikuttaa toimeentulotukeen. Jos koko veronpalautus ulosmitataan, palautus ei vaikuta toimeentulotukeen.

Jos asiakas on saanut toimeentulotukipäätöksen, jossa veronpalautus on huomioitu tulona, mutta palautus tämän jälkeen ulosmitataan kokonaan tai osittain, Kela tarkistaa päätöksen. Tarkistamista varten asiakkaan pitää toimittaa Kelaan veronpalautuksen ulosmittauspäätös tai Velallisen ulosottoasiat -tuloste aikaisintaan veronpalautuksen maksupäivää edeltävänä kuukautena. Tulosteen voi hakea kirjautumalla Oikeushallinnon asiointipalveluun.

Lisätietoa asiakkaille: