Kela mukana Porin SuomiAreenassa 15.–19.7.2019

Kelan pisteellä SuomiAreenan Kansalaistorilla tehdään tutuiksi Kanta-palveluita sekä Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspistettä, jutustellaan ja heitetään noppaa.

Kelan SuomiAreena –osallistumisen tavoitteena on kertoa Kelan monipuolisista palveluista sekä kansalaisille jo tutuistakin toiminnoista, joita ei suoraan ehkä yhdistetä Kelaan. Teltalla voi keskustella Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen, Kelan ja Kanta-palvelujen asiantuntijoiden kanssa, sekä tutustua kaikkien toimijoiden palveluihin. Lisäksi kävijä voi osallistua leikkimieliseen noppapeliin tai kiinnittää ihoonsa hauskan Kela-Kerttu siirtokuvan.

Kelan Kanta-palvelut esittelee Kansalaistorilla erityisesti Omakantaa, josta kansalainen näkee omat reseptinsä sekä hoitotietonsa ja jossa voi vaikkapa tehdä reseptien uusimispyynnöt. Omakannassa voi myös kertoa elinluovutus- ja hoitotahtonsa. Lisäksi pisteellä kerrotaan eurooppalaisesta sähköisestä reseptistä.  

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen asiantuntijat kertovat puolestaan muun muassa EU-kansalaisen oikeuksista terveydenhoitoon sekä yleisesti terveyspalvelujen käyttämisestä ulkomailla ja Suomessa. Pisteellä jaetaan myös muistilistaa ulkomaille hoitoon hakeutumisesta.

Kelan asiantuntijat ovat paikalla kertomassa palveluiden uudistumisesta, somepalveluista sekä Kelan kumppanityöstä. Asiantuntijat ohjaavat palveluntarpeessa olevan kävijän käyttämään sopivaa kanavaa. Kansalaistori on avoinna maanantaina kello 9–17, tiistaista torstaihin kello 10–17 ja perjantaina kello 10–16.

Puretaan byrokratiaa, rakennetaan ihmisen kokoista sosiaaliturvaa

Kuinka byrokratia taipuu toimeentulotuen asiakkaan arkeen tai nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja mitä asian eteen olisi tehtävissä? Millaisia mahdollisuuksia ja uhkia digitalisaatio ja tekoäly tarjoavat – katoaako ihminen teknologian syövereihin vai onko nyt kerrankin aikaa kuunnella asiakasta? Kela järjestää SuomiAreenassa aiheesta yhteiskunnallisen keskustelun yhteistyössä Valtioneuvoston kanslian kanssa.

Tilaisuudessa keskustelevat Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, opetusministeri Li Andersson, erityisasiantuntija Aleksi Kopponen, demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, Rauman Seudun Katulähetyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala sekä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko. Purje-lavalla maanantaina 15.7. klo 14.30–15.30 järjestettävää keskustelua luotsaa toimittaja Tiina Merikanto.  

Katso keskustelu suorana tai tallenteena MTV-palvelussa