Näin Kelan palvelupisteiden aukioloajat muuttuvat 1.9.

Syyskuun alusta aukioloajat muuttuvat joissakin Kelan palvelupisteissä. Muutoksen tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia varata aika puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen, sillä ajanvarauksen kysyntä kasvaa.

Kun asiakas varaa ajan, palveluasiantuntija ehtii perehtyä asiakkaan asiaan etukäteen, mikä sujuvoittaa palvelua ja vähentää jonottamisen tarvetta.

Samalla kun ajanvarauksen saatavuutta parannetaan, palvelupisteiden aukioloajoissa tapahtuu muutoksia. Jatkossa esimerkiksi pääkaupunkiseudun palvelupisteissä palvellaan yhtenä päivänä viikossa vain asiakkaita, jotka ovat varanneet ajan. Palvelupisteiden aukioloissa on muutoksia myös muilla paikkakunnilla.

Ajanvarauksella, puhelimitse ja verkossa

Asiakas voi varata ajan Kelan puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen. Aika kannattaa varata etenkin, jos selvitettävää on paljon. Ajan voi varata verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun. Kun Kelan palveluasiantuntija soittaa ajanvarauksen tai soittopyynnön tehneelle asiakkaalle, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään.

Useimmat Kela-asiat voi hoitaa puhelimitse. Puhelinpalvelussa voi kysyä neuvoa, hakea etuuksia ja saada apua verkkoasiointiin. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Palvelunumerot löytyvät osoitteesta www.kela.fi/palvelunumerot.

Moneen kysymykseen löytyy vastaus Kelan verkkosivuilta (www.kela.fi), ja useimmat Kela-asiat hoituvat verkossa (www.kela.fi/asiointi). Kelan asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkossa voi lähettää hakemuksia ja liitteitä tai tarkistaa oman hakemuksensa käsittelytiedot. Verkkoasiointiin voi halutessaan saada tukea palvelupisteessä tai puhelinpalvelussa.

Näin aukioloajat muuttuvat 1.9.

Palvelupiste Uusi aukioloaika Voimassa
Asikkala pe klo 9–12 ja 13–16 vain ajanvarauksella 1.9. alkaen
Espoo/Leppävaara ma–ti ja to klo 9­–15
pe klo 10–15
ke vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Espoo/Matinkylä ti–to klo 9–15
pe klo 10–15
ma vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Eura ke klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Forssa ti–ke klo 9–12 ja 13–16
to–pe vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Harjavalta ma–ti klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Haukipudas ti–to vain ajanvarauksella 1.9. alkaen
Heinola ma–pe klo 9–12 ja 13–16
pe vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Helsinki/Itäkeskus ma–ke klo 9–15
pe klo 10–15
to vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Helsinki/Kalasatama ma–to klo 9–11 ja 12–15
pe klo 10–11 ja 12–15
1.9. alkaen
Helsinki/Kamppi ma, ke ja to klo 9–15
pe klo 10–15
ti vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Helsinki/Malmi ma–to klo 9–15
pe vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Huittinen to klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Hyrynsalmi suljettu, korvataan muilla palveluilla 1.9. alkaen
Hyvinkää ma–pe klo 9–12 ja klo 13–16 1.9. alkaen
Järvenpää ma–pe klo 9–12 ja 13–16
ke vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Karjaa ma–ke ja pe klo 9–12 ja klo 13–15 1.9. alkaen
Kemiö ti klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9.–31.12.
Kerava ma–pe klo 9–12 ja 13–16
ti ja to vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Loimaa ma–ke klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9.–31.12.
Mäntsälä ti ja ke klo 9–12 ja 13–16 1.9. alkaen
Nurmijärvi ti–to klo 9–12 ja 13–16 1.9. alkaen
Orimattila ti–to klo 9–12 ja 13–15
to vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Parainen ma ja to klo 9–12
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9.–31.12.
Pello ti klo 10–12 ja 13–15
to vain ajanvarauksella
1.6.–31.12.
Rauma ma–to klo 12–15.30
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Tammisaari vain ajanvarauksella 1.9. alkaen
Turku/Skanssi ma–ti klo 12­–15.30
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Turku/keskusta ma ja pe klo 9–15.30
ti–to klo 12–15.30
muina aikoina vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Vantaa/Korso ke vain ajanvarauksella 1.9. alkaen
Vantaa/Myyrmäki ma, ke–to klo 9–11 ja 12–15
pe klo 10–11 ja 12–15
ti vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Vantaa/Tikkurila ma–ke klo 9–15
pe klo 10–15
to vain ajanvarauksella
1.9. alkaen
Ylitornio ma klo 10–12 ja 13–15 1.6.–31.12.
Ylivieska ma–pe klo 10–12 ja 13–16 1.9. alkaen

Tarkista aukioloajat ja yhteystiedot verkosta: www.kela.fi/palvelupisteen-haku