Kela sote-keskuksissa -projekti kehittää palvelupolkua osatyökykyisille työttömille

Projektissa suunnitellaan kuntien kanssa työttömille asiakkaille palvelukokonaisuutta, jossa tunnistetaan työkyvyn tuen tarpeet ja järjestetään asiakkaan tarvitsemat palvelut sujuvasti ja asiakaslähtöisesti.

Vuoden alussa käynnistynyt Kela sote-keskuksissa -projekti tekee yhteistyötä hallituksen työkykyohjelmassa mukana olevien kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Tavoitteena on saada aikaan toimintamalli Kelan ja tulevaisuuden sote-keskusten väliseen yhteistyöhön sekä lisätä Kelan yhteistyökumppanien tietoisuutta Kelan etuuksista ja palveluista, erityisesti kuntoutuspalveluista.

Yhteistyön lisäksi projekti kehittää yhdessä kuntien kanssa sujuvaa palvelupolkua osatyökykyisille työttömille. 

Osatyökykyinen tarkoittaa henkilöä, joka on osittain työkykyinen. Tilanne voi olla väliaikainen tai pysyvä. Se voi johtua esimerkiksi vammasta, sairaudesta, elämäntilanteesta tai puutteellisesta osaamisesta.  Työttömistä noin 30–40 % on pitkäaikaistyöttömiä, ja heistä noin 50 % on osatyökykyisiä.

– Osatyökykyiselle Kelan, työllisyystoimijoiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaalle saattaa olla tarjolla paljonkin palveluja, mutta niiden muodostaman kokonaisuuden hahmottaminen ja palvelujen yhteen sovittaminen on haasteellista.  Eri toimijoiden yhteistyötä pitää tiivistää, jotta asiakkaan tuen tarve tunnistetaan ja hänelle löydetään sopiva palvelupolku,  sanoo projektipäällikkö Heidi Johansson Kelasta.

Haussa valtakunnallinen toimintamalli

Projektin yhtenä tavoitteena on vahvistaa hallituksen työkykyohjelman hankkeiden kanssa eri asiantuntijoiden ja ammattilaisten tietoa saatavilla olevista palveluista ja etuuksista.

– Kelan rooli korostuu osatyökykyisten asiakkaiden taloudellisen toimeentulon turvaamisessa ja asiakkaiden ohjauksessa esimerkiksi eri kuntoutuksen järjestäjien ja erilaisten kuntoutuspalvelujen välillä, Heidi Johansson täsmentää.

Jokaisessa vakuutuspiirissä on kaksi projektityöntekijää, jotka työskentelevät työkykyohjelman hankkeissa eri puolilla Suomea. Projektityöntekijät osallistuvat käytännön asiakasyhteistyöhön ja toimivat eri verkostoissa asiakkaan ja muiden työkyvyn tuen ammattilaisten rinnalla.

– Kelan panos yhteiseen työhön on otettu hankkeissa hyvin vastaan. Yhteistyö kuntien kokeiluhankkeiden kanssa on lähtenyt yleisesti ottaen hyvin käyntiin. Hankkeet etenevät eri tahtiin eri kunnissa. Koska kyse on yhteistyöstä, myös Kelan projekti etenee kuntien hankkeiden tahdissa. Monessa hankkeessa ollaan jo siirtymässä asiakastyöhön, mutta tiiviimmän asiakastyön aika osuu näillä näkymin syksyyn, Heidi Johansson arvelee.

Yhteinen suostumuslomake on valmistunut

Ennen käytännön asiakastyöhön siirtymistä yhteiset toimintatavat on suunniteltava ja sovittava yhteisesti.  Yksi iso yhteinen ponnistus on ollut keväällä valmistunut yhteinen suostumuslomake asiakkaan tietojen jakamisesta eri toimijoiden kesken.

– Yhteisen suunnittelun ja tekemisen kautta opimme myös tuntemaan paremmin toistemme toimintaa, mikä jo itsestään parantaa yhteisten asiakkaiden asioiden hoitamista, Heidi Johansson kiteyttää.

Kela sote-keskuksessa projekti on mukana seuraavissa alueellisissa työkykyohjelman hankkeissa:

Lue lisää:  Projektin esittely kela.fissa