Sodankylän palvelupiste muuttaa hyvinvointikeskus Sopukkaan

Kelan palvelupiste Sodankylässä muuttaa 1.9.2020 hyvinvointikeskus Sopukkaan osoitteeseen Karistamontie 4.

Kela palvelee uudessa osoitteessa perjantaista 4.9. alkaen maanantaisin ja perjantaisin klo 10–12 ja 13–15. Lisäksi tarjolla on ajanvarausaikoja.

Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka avattiin tammikuussa. Kelan palvelujen lisäksi Sopukasta saa mm. kunnan terveys- ja sosiaalipalveluja sekä Nordlabin laboratoriopalveluja.

– Muutto yhteisiin tiloihin mahdollistaa yhteistyön syventämisen ja palveluiden kehittämisen yhdessä kumppaneiden kanssa. Tästä hyötyvät erityisesti ne asiakkaat, jotka tarvitsevat tukea asiointiinsa, kertoo Pohjois-Lapin palveluryhmän päällikkö Outi Törmänen.

Kela suosittelee asiointia verkossa ja puhelimessa

Koronaepidemian myötä asiointikäynnit Kelan palvelupisteissä vähenivät merkittävästi Pohjois-Suomessa. Heinä- ja elokuussa käyntien määrä lisääntyi hieman, mutta tilastojen mukaan suurin osa asiakkaista on jatkanut asiointiaan puhelimitse.

– Pitkien välimatkojen pohjoisessa on tärkeää saada Kela-asiat hoidettua puhelimitse. Olemme iloisia, että puhelinpalvelu koetaan toimivaksi. Asioimalla verkossa ja puhelimessa voi myös välttää tartuntariskin, sanoo pohjoisen asiakaspalveluyksikön johtaja Anne Penttilä.

Useimmat Kela-asiat voi hoitaa puhelimitse. Puhelinpalvelussa voi kysyä neuvoa, hakea etuuksia ja saada apua verkkoasiointiin. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Palvelunumerot voi tarkistaa osoitteesta www.kela.fi/palvelunumerot.

Puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen voi myös varata ajan, jolloin Kelan palveluasiantuntija perehtyy asiakkaan tilanteeseen etukäteen ja auttaa asiakasta etuusasioissa joko puhelimitse tai kasvokkain. Puhelinpalveluun voi varata ajan osoitteessa www.kela.fi/ajanvaraus tai soittamalla Kelaan. Kun Kelan palveluasiantuntija soittaa ajanvarauksen tehneelle asiakkaalle, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään. Tarvittaessa Kelan asiantuntija voi varata asiakkaalle käyntiajan palvelupisteeseen.

Moneen kysymykseen saa vastauksen Kelan verkkosivuilta, ja useimmat Kela-asiat hoituvat verkossa (www.kela.fi/asiointi). Kelan asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkossa voi lähettää hakemuksia ja liitteitä tai tarkistaa oman hakemuksensa käsittelytiedot. Verkkoasiointiin voi halutessaan saada tukea palvelupisteessä tai puhelinpalvelussa.

Lisää tietoa asiakkaille: