Uusi palvelu kertoo: työttömyysturvan hakemusmäärät kasvoivat eniten Uudellamaalla ja Pirkanmaalla

Työttömyysturvan hakemusmäärät ovat kasvaneet koko Suomessa, selviää Kelan mediaa ja päättäjiä varten julkaisemalta sivustolta, josta näkyvät perusturvaetuuksien valtakunnalliset hakemusmäärät päivittäin. Maakunnittain tietoa on saatavilla viikkotasolla.

Työttömyysturvan hakemusmäärät ovat lisääntyneet kaikissa maakunnissa. Eniten kasvua viime vuoteen verrattuna oli viikolla 15. Hakemusten määrä lisääntyi tuolloin eniten Uudellamaalla (412 %), Pirkanmaalla (309 %) ja Etelä-Pohjanmaalla (292 %).

Yrittäjän työttömyysetuus on mukana tilastoinnissa vasta 16.4.2020 alkaen, jolloin sen hakemuslomake  avautui.

– Hakemuksia on tullut paljon, mutta olemme varautuneet tähän ja pärjänneet toistaiseksi hyvin, kertoo Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueista vastaava keskisen vakuutuspiirin johtaja Liisa Ojala.

Hakemusmäärät selviävät Kelan mediaa ja päättäjiä varten julkaisemalta sivustolta. Sivuston tiedot tulevat Kelan tietopalvelun tutkijoilta ja tilastoasiantuntijoilta ja ne päivittyvät automaattisesti joka arkipäivä. Viikoittainen tilanneseuranta julkaistaan aina tiistaisin.

Tällä hetkellä sivustolla on tietoa työttömyysturvan, yrittäjien työmarkkinatuen, yleisen asumistuen ja perustoimeentulotuen hakemusten määristä. Avoinna olevien sairauspäivärahahakemusten määrää ei sivustolla ole, mutta se päivitetään maanantaisin kela.fihin.

Sivuston tietosisältöä laajennetaan kevään kuluessa.

– Tavoitteenamme on lisätä sivustolle tietoa käsittelyajoista ja etuuksien saajien määristä. Seuraamme myös sivuston käyttäjien toiveita, tilastoasiantuntija Sami Tuori sanoo.