Tutkimusta tukemassa

Tutkimusrahoitus

Kela voi myöntää rahoitusta sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Tietoluvat ja tietoaineistot tieteellisiin tutkimuksiin

Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata vastaa 1.4.2020 alkaen aineistojen toissijaiseen käyttöön tarvittavista tietoluvista ja tietopyynnöistä silloin, kun tietoja yhdistetään usealta eri rekisterinpitäjältä. Kela myöntää tietoluvan silloin, kun lupahakemus koskee vain Kelan rekisteritietoja.

Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi

Eettisessä ennakkoarvioinnissa tarkastellaan aineistonkeruun suunnitelmaa, tutkimuksen toteutustapaa, tutkittavien informointia sekä aineiston käsittelyn ja säilyttämisen suunnitelmaa tutkittaville mahdollisesti koituvien riskien sekä vahingon välttämisen näkökulmasta. Arvioinnin ohjeellisena lähtökohtana ovat ihmistieteiden eettiset periaatteet: tutkittavien itsemääräämisoikeus, vahingoittamisen välttäminen, yksityisyys ja tietosuoja.