KV-kesäpäivät 28.–29.8.2018

28.8. Työntekijä Suomeen klo 9–11 (tilaisuutta voi seurata ainoastaan suorana verkkolähetyksenä)

28.8. Työntekijä ulkomaille klo 13–15 (tilaisuutta voi seurata ainoastaan suorana verkkolähetyksenä)

29.8. Eläkkeensaajat klo 9–12 (tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä sekä paikan päällä Ison Omenan palvelutorilla osoitteessa Piispansilta 11)

Ison Omenan palvelutori sijaitsee kauppakeskuksen Suomenlahdentien puoleisessa päädyssä, 3. kerroksessa. Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste on tavattavissa eläkkeensaajien tilaisuudessa.

Työntekijöiden ja eläkkeensaajien kansainvälisiä tilanteita käsittelevät kesäpäivät järjestetään yhteistyössä Kelan, Eläketurvakeskuksen, Verohallinnon, Maahanmuuttoviraston, Väestörekisterikeskuksen ja Helsingin kaupungin kanssa.

Ensimmäisen päivän infotilaisuus on tarkoitettu ulkomaalaisen työntekijän palkkaamista suunnitteleville, ulkomailla työskenteleville tai sitä suunnitteleville. Tilaisuutta voi seurata ainoastaan suorana verkossa.

Toisen päivän tietoisku on tarkoitettu eläkkeensaajille, jotka asuvat ulkomailla, harkitsevat ulkomaille muuttoa tai saavat ulkomailta eläkettä. Tilaisuus pidetään Ison omenan palvelutorilla, mutta sitä voi myös seurata verkossa.

Kaikki esitykset ovat katsottavissa Kelan Youtube-kanavalla:

28.8. Työntekijä Suomeen/ Työntekijä ulkomaille

29.8. Eläkkeensaajat

Tietoisku ulkomaisen työntekijän palkkaamisesta 28.8.2018 klo 9–11

Tilaisuuden avaus

Ulkomaalaisen työnteko-oikeus Suomessa (PDF)
Anna Kokkola, Maahanmuuttovirasto

Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen (PDF)
Torbjörn Sandell, Väestörekisterikeskus

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus (PDF)
Robert Kääriäinen, Verohallinto

Töihin Suomeen – Kelan sosiaaliturva ja etuudet (PDF)
Päivi Kuivasniemi, Kela

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon (PDF)
Sanna Kuorikoski, Kela

International House Helsinki (PDF)
Elina Nurmi, Helsingin kaupunki

Tietoisku ulkomaille töihin lähtemisestä 28.8.2018 klo 13–15

Tilaisuuden avaus (PDF)
Rasmus Salminen, Kela

Ulkomaille muutto ja kotikunta (PDF)
Torbjörn Sandell, Väestörekisterikeskus

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva (PDF)
Karoliina Kääriäinen, Eläketurvakeskus

Töihin ulkomaille – Kelan sosiaaliturva ja etuudet (PDF)
Päivi Kuivasniemi, Kela

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon (PDF)
Maiju Joutjärvi, Kela

Ulkomaantyön verotus (PDF)
Anne Lampinen, Verohallinto

Tietoisku eläkkeensaajille, jotka asuvat ulkomailla, harkitsevat ulkomaille muuttoa tai saavat ulkomailta eläkettä 29.8.2018 klo 9–12

Tilaisuuden avaus

Ulkomaille muutto ja kotikunta (PDF)
Torbjörn Sandell, Väestörekisterikeskus

Työeläkelaitokseen ilmoitettavat tiedot, kun muutat tai asut ulkomailla (PDF)
Barbro Lillqvist, Eläketurvakeskus

Perusasioita eläkkeistä KV-tilanteissa (PDF)
Jonna Salmela, Kela

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva (PDF)
Päivi Kuivasniemi, Kela

Eläkkeensaajan oikeus hoitoon (PDF)
Sanna Kuorikoski, Kela

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus (PDF)
Kaisa Mensonen, Verohallinto