Rahoitus

Kelan etuuksien ja toimintakulujen rahoitus vuonna 2016

Kelan etuusrahastojen kokonaiskulut olivat 15,4 mrd. euroa vuonna 2019. Etuuskulujen osuus kokonaiskuluista oli 97 % ja toimintakulujen osuus noin 3 %. Kelan etuusrahastot ovat kansaneläkerahasto, sairausvakuutusrahasto ja sosiaaliturvan yleisrahasto.

Kansaneläkerahasto

Valtio rahoittaa kokonaan kaikki kansaneläkerahastosta maksettavat etuus- ja toimintakulut siltä osin, kuin omaisuuden tuotot eivät niitä kata.

Sairausvakuutusrahasto

Sairausvakuutus on rahoituksellisesti jaettu työtulovakuutukseen ja sairaanhoitovakuutukseen. Työtulovakuutukseen kuuluvat sairauspäivärahat, vanhempainpäivärahat, kuntoutusrahat, perhevapaakorvaus ja työnantajille maksettavat korvaukset työterveyshuollon järjestämisestä. Työtulovakuutus rahoitetaan valtion osuudella, työnantajien ja palkansaajien sekä yrittäjien vakuutusmaksuilla.

Sairaanhoitovakuutuksen etuuksia ovat lääkekorvaukset, muut sairaanhoitokorvaukset (korvaukset lääkärinpalkkioista ja hammashoidosta, matkakorvaukset sekä tutkimuksen ja hoidon korvaukset) sekä kuntoutuspalvelut. Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan myös osuus Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kuluista. Sairaanhoitovakuutuksen rahoituksesta vastaavat valtio, palkansaajat ja yrittäjät sekä etuudensaajat.

Sairausvakuutuksen rahoitus muuttui kilpailukykysopimuksen mukaisesti vuosiksi 2017–2019. Työnantajamaksua alennettiin sovitulla prosentilla (1,04 prosenttiyksikköä vuonna 2019) vuosittain ja päivärahamaksua korotettiin työnantajamaksun alennusta vastaavasti. Päivärahamaksun korotus kompensoitiin palkansaajille sairaanhoitomaksun alennuksena ja valtion osuutta sairaanhoitovakuutuksesta kasvatettiin vastaavasti. Koska pienituloiset eivät maksa sairaanhoitomaksua, kompensoitiin palkansaajamaksujen korotus heille vapauttamalla alle 14 282 euroa vuodessa (vuonna 2019) tienaavat päivärahamaksun maksamisesta. Tästä syntyi rahoitusvajetta työtulovakuutukseen, jonka valtio kompensoi rahoittamalla 3,3 % muista kuin vähimmäismääräisistä vanhempainpäivärahoista. Lisäksi yli 14 282 euroa vuodessa tienaavien päivärahamaksua korotettiin ja valtio kompensoi korotuksen sairaanhoitomaksun alennuksena.

Sosiaaliturvan yleisrahasto

Sosiaaliturvan yleisrahastossa työllisyysrahasto rahoittaa pääosan peruspäivärahoista ja kunnat pääosan lastenhoidon tuista sekä osuuden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista. Ahvenanmaan maakunta puolestaan rahoittaa tietyt Ahvenanmaalle maksettavat etuudet. Kaikki muut omaisuuden tuotot ylittävät kulut rahoittaa valtio. Toimeentulotuessa lähes puolet etuuskuluista on kuntien vastuulla, mutta siihen tarkoitetut varat tulevat Kelaan silti valtiolta. Kuntien valtionosuuksia vähennetään vastaavalla määrällä.

Alla olevan linkin takana olevien Kelan toimintakertomuksiin tutustumalla saa tarkemmat tiedot Kelan etuusrahastoista. Myös Kelan kahden muun rahaston eli palvelurahaston (Kanta-palveluiden ylläpito sekä kehittäminen) ja eläkevastuurahaston tarkemmat kuvaukset löytyvät Kelan toimintakertomuksista.

Lue lisää