Kelan tilastollinen vuosikirja

Vuosikirjassa on kattavat tilastotiedot Kelan hoitamasta sosiaaliturvasta. Lisäksi siinä esitellään Kelan etuudet, niiden sisällöt ja saamisen edellytykset. Liitteissä selostetaan etuuksiin vuosien varrella tehtyjä muutoksia.

Ensimmäinen Kansaneläkelaitoksen tilastollinen vuosikirja on vuodelta 1965. Vuosikirjat vuodesta 1996 alkaen ovat saatavissa pdf-tiedostoina.

Uusin julkaisu

2019 oli sosiaaliturvan tilastojen näkökulmasta varsin tasainen vuosi. Kelan etuuksien saaja- tai euromäärissä ei tapahtunut sen aikana suuria muutoksia. Kela maksoi vuonna 2019 etuuksia yhteensä noin 14,9 miljardia euroa. Niistä yli neljäsosa kului sairausvakuutukseen. Euromäärällä mitattuna toisiksi suurimmat etuusryhmät ovat eläke-etuudet ja lapsiperhe-etuudet. Kelan tilastollinen vuosikirja 2019 (helda.helsinki.fi)

Vuonna 2019 Kelan etuusmenot olivat 14,9 mrd. euroa. Suurimmat etuudet euroissa: sairausvakuutus 4,289 mrd., eläkkeet 2,327 mrd., lapsiperhe-etuudet 1,883 mrd. ja työttömyysetuudet 1,870 mrd. euroa.

Uusin julkaisu luvuittain

Vanhemmat julkaisut

ISSN 1795-5165 Suomen virallinen tilasto (painettu)
ISSN 1796-5659 Kelan tilastollinen vuosikirja (painettu)
ISSN 1796-0479 Suomen virallinen tilasto (sähköinen)
ISSN 1796-5667 Kelan tilastollinen vuosikirja (sähköinen)

Lisätietoja:
Maini Tulokas, Anne Laakkonen
tilastojulkaisut@kela.fi

Tilaukset:
julkaisut@kela.fi
Marjut Rautiainen