Kela käynnistää seuraavan vammaisten tulkkauspalvelun hankinnan valmistelun

Markkinaoikeus on kumonnut osan Kelan hankintapäätöksistä vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelussa. Kela käynnistää seuraavan hankinnan valmistelun välittömästi. Asiakkaat voivat tilata tulkkeja tavalliseen tapaan.

Markkinaoikeus katsoi Kelan menetelleen hankintasäännösten vastaisesti tulkkien rekrytointisuunnitelmia koskevan vertailuperusteen osalta. Kela ei ole hakenut valituslupaa Markkinaoikeuden päätöksiin. Kela järjestää uudet tarjouskilpailut seuraavilla hankinta-alueilla: Uusimaa, Läntinen, Keskinen. Pohjoisella hankinta-alueella kilpailutetaan ainoastaan puhevammaisten tulkkauspalvelu.

Uudessa kilpailutuksessa ei suunnitella muutoksia asiakkaiden tulkkauspalveluun, eikä tulkkauspalvelun tuottamiseen. Palvelun keskeiset elementit, mm. tulkkilista ja etätulkkaus, ovat mukana myös jatkossa. Uuden kilpailutuksen jälkeen osa palveluntuottajista ja tulkeista voi vaihtua. Kun uusi kilpailutus on valmis, Kela ottaa yhteyttä niihin asiakkaisiin, joiden tulkkilistan tulkkeihin tulee muutoksia.

Markkinaoikeuden päätös ja uusien tarjouskilpailujen järjestäminen eivät tässä vaiheessa vaikuta asiakkaiden tulkkauspalvelun käyttöön, vaan asiakkaat tilaavat tulkkeja tavalliseen tapaan.

Tarkempi kilpailutuksen aikataulu vahvistuu myöhemmin. Kela tiedottaa hankinnan etenemisestä Kela.fi-sivuilla. Tarjouspyynnöt julkaistaan Hilma-ilmoituskanavalla.

Lue lisää